Egyptiläissyntyinen miljardööri Mohamed al-Fayed, 94, on kuollut, kertoo X-viestipalvelussa lontoolainen jalkapalloseura Fulham FC, jonka al Fayed omisti aikanaan.
Al Fayed omisti aiemmin myös muun muassa kuuluisan Harrodsin tavaratalon Lontoossa sekä Ritz-hotellin Pariisissa.
Hän kerrytti omaisuuttaan ensin vientikaupalla ja laajensi liiketoimiaan muun muassa öljy-, rakennus- ja kiinteistömarkkinoille.
Valtaosan elämästään Britanniassa asunut al-Fayed ei koskaan saanut Britannian kansalaisuutta.
Rääväsuinen egyptiläinen oli elämänsä aikana lukuisia kertoja brittitabloidien otsikoissa. Al-Fayed kertoi lehdistölle muun muassa lahjoneensa konservatiivipuolueen kansanedustajia kysymään puolestaan kysymyksiä brittiparlamentissa. Hän paljasti 1990-luvulla myös tietoja konservatiiviministeri Jonathan Aitkenin osallisuudesta asekaupoissa Saudi-Arabiaan.
Al Fayedin ensimmäisestä avioliitosta syntynyt poika Dodi Fayed seurusteli Walesin prinsessa Dianan kanssa. Pariskunta sai surmansa auto-onnettomuudessa Pariisissa elokuussa 1997.
Poikansa kuolemasta murtunut Al-Fayed levitteli pitkään salaliittoteoriaa, jonka mukaan Britannian salainen palvelu olisi ollut pariskunnan kuoleman takana.
Al Fayed pysyi suurelta osin poissa julkisuudesta viimeisen vuosikymmenen ajan. Hän asui kartanossaan Surreyssa suomalaisen vaimonsa Heini Wathénin kanssa. Pariskunnalla on neljä yhteistä lasta.
Reuters, AFP