Hyppää sisältöön

Turun seudulla saa apua mielenterveysongelmiin pian etänä – Varha avaa digiklinikan viidellä paikkakunnalla

Digimielenterveysklinikan tavoitteena on helpottaa pääsyä mielenterveyspalveluihin. Toiminta käynnistyy syyskuun alussa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palauteautomaatti terveysaseman sisäänkäynnin vieressä.
Kuva: Hannu Vähämäki / Yle
Heinimaija Hirvonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella avautuu syyskuun alussa digimielenterveysklinikka. Etäpalveluita tarjoavan klinikan toivotaan helpottavan asiakkaan pääsyä mielenterveyspalveluihin, kerrotaan Varhan tiedotteessa.

Toiminta käynnistyy syyskuun aikana Turussa, Paraisilla, Naantalissa ja Loimaalla. Ensimmäisessä vaiheessa palvelua tarjotaan paikkakunnilla, joissa on yhtenäinen potilastietojärjestelmä. Lisäksi palvelua tarjotaan Kemiönsaaren asukkaille, joille mielenterveyspalveluita on jo viime vuodesta alkaen hankittu yksityiseltä palveluntuottajalta etäpalveluna.

Digimielenterveysklinikan toiminta laajenee uusille alueille syksyn aikana.

– Tavoitteenamme on nopeuttaa hoitoon pääsyä ja sujuvoittaa asiakkaan väylää mielenterveyspalveluihin. Digimielenterveysklinikka on meille nopea keino laajentaa mielenterveys- ja päihdepalveluiden palvelutuotantoa, mielenterveys- ja päihdepalveluiden johtaja Tommi Väyrynen kertoo tiedotteessa.

Klinikan henkilöstöön kuuluu psykiatri, psykologeja ja sairaanhoitajia. Hoitomuodot ovat samoja, joita tarjotaan lähivastaanottopalveluina mielenterveys- ja päihdeyksiköissä. Digimielenterveysklinikalla palveluja tarjotaan esimerkiksi videovastaanottoina ja puhelinpalveluna. Palveluihin kuuluu sekä yksilö- että ryhmämuotoista toimintaa.

Suosittelemme