Rasisminvastainen mielenilmaus keräsi Helsingin keskustaan yli 10 000 ihmistä
Helsingin poliisin mukaan tapahtuma sujui rauhallisesti.
Tekijät
Saara Hirvonen
Henrietta Hassinen
Jarno Virtanen
Marika Harjumaa
•
Me emme vaikene! -mielenilmaus
Järjestäjien mukaan kyseessä oli rauhanomainen ja poliittisesti sitoutumaton mielenosoitus, joka alkoi Senaatintorilta ja päättyi Töölönlahden tapahtumapuistoon.
Mielenilmauksen tukijoiksi oli ilmoittautunut yli sata järjestöä ja toimijaa.
Samanaikaisia rinnakkaistapahtumia järjestettiin esimerkiksi Joensuussa. Tuleville viikoille on suunniteltu tapahtuman sateliittimielenosoituksia ympäri Suomea.
Marika Harjumaa
Mielenosoitukseen osallistui yli 10 000 ihmistä
Rasisminvastaiseen mielenosoitukseen osallistui poliisin arvion mukaan yli 10 000 henkeä tai jopa 11 000 Helsingissä sunnuntaina.
Me emme vaikene! -mielenosoitus alkoi Senaatintorilta ja päättyi Töölönlahdelle, jossa nähtiin monenlaisia esiintyjiä.
Saara Hirvonen
Mielenosoittaja: Jos valkoiset ihmiset syyllistyvät rasisimiin, on valkoisten tehtävä myös toimia
Annu eli Anna-Leena Klemetti-Falenius kokee, että on aika toimia.
– Meidän tulee olla haavoittuvien ja vähemmistöjen puolella. Jokaiselle ihmiselle on annettava arvo.
Töölönlahden lavalla puheiden lomassa huudetaan perinteisten mielenosoitusten tapaan.
– Mitä me halutaan?
– Rasistit ulos!
– Milloin?
– Nyt.
– Milloin, milloin, milloin?
– Nyt, nyt, nyt!!
Töölönlahdella nähtiin myös monenlaista kylttiä. Kuva: Jaani Lampinen / Yle
Saara Hirvonen
Tunnettuja esiintyjiä Töölönlahdella
Juno Töölönlahden tapahtumapuistossa. Kuva: Jaani Lampinen / Yle
Paleface Töölönlahdella. Kuva: Jaani Lampinen / Yle
Saara Hirvonen
Rasismin on loputtava
Rasisminvastainen kulkue eteni Senaatintorilta Töölöön. Senaatintorilla haastateltavana oli Marjo Pirilä. Kulkueen reitillä omista ajatuksistaan kertoivat Efua Virtanen ja Reijo Sirmi.
Saara Hirvonen
Tunnelmaa kuin puistokonsertissa
Tunnelma on kuin puistokonsertissa, kuvailee Ylen tomittaja Elina Jämsen.
– Perheitä ja kaikenlaisia ihmisiä istuu nurtsilla, osa tanssii. Ihmisiä on Finlandia-talolle asti, hän kertoo Töölönlahden tapahtumapuistosta.
Tanssia ja huiskutuksia Töölönlahdella. Kuva: Jaani Lampinen / Yle
Tunnelma kuin festareilla. Kuva: Jaani Lampinen / Yle
Saara Hirvonen
Poliisi: Paikalla yli 10 000 osallistujaa
Helsingin poliisin tilannejohtajan Outi Säilä-Saartenojan mukaan mielenosoitukseen osallistuu yli 10 000, jopa 11 000 ihmistä.
– Kaikki on sujunut hyvin, hän toteaa.
Saara Hirvonen
Töölönlahden tapahtumapuistossa puheita eri näkökulmista
Mielenosoituksessa äänessä ovat yhteiskunnan eri tahot.
Mielenosoittajat saapuvat Töölönlahden tapahtumapuistoon. Kuva: Jaani Lampinen / Yle
Puhujina toimivat ihmisoikeusaktivisti Paco Diop, näyttelijä Laura Eklund Nhaga, aktivisti Pazilaiti Simayijiang, runoilija Matti Kangaskoski, tutkija Anette Åkerlund, African Anti-Racism Society Finland (AFARS) ry:n puheenjohtaja Eugene Ufoka, kolumnisti Adina Nivukoski, saamelaisaktivisti Petra Laiti, Somaliliiton puheenjohtaja Ahmed Hassan, kurdiaktivisti Rojin Birzoi sekä väitöskirjatutkija Elina Sagne-Ollikainen.
Puheet tulkataan myös viittomakielelle.
Päivän lavaohjelman päättävät Tuomo & Markus, jotka saavat seurakseen ”liittolaisten kuoron”, johon kuuluvat muun muassa Olavi Uusivirta, Elsi Sloan, Paleface, Timo Kämäräinen ja Vuokko Hovatta.
Saara Hirvonen
Ensimmäiset marssijat jo perillä puistossa, loput matkalla
Marssijat kävelevät hyväntuulisina aurinkoisessa säässä. Kuva: Jaani Lampinen / Yle
Hiljalleen marssijat ohittavat Eduskuntatalon. Kuva: Jaani Lampinen / Yle
Syrjintä kasvattaa turvattomuutta, todetaan kyltissä. Kulkue etenee kohti puistoa. Kuva: Jaani Lampinen / Yle