Hyppää sisältöön

Rovaniemen kansainvälisillä suurmarkkinoilla 70 000 kävijää

Rovaniemellä viime viikon lopulla järjestetyt kansainväliset suurmarkkinat keräsivät kävijöitä epävakaista säistä huolimatta.

Nuoria kävelee markkinakojujen keskellä Rovakadulla.
Markkinaviikonloppuun mahtui myös sadetta. Kuva: Vesa-Pekka Hiltunen / Yle
Karoliina Kotala

Viime viikon torstaina Rovaniemellä käynnistyneet kansainväliset suurmarkkinat keräsivät neljän päivän aikana yhteensä noin 70 000 kävijää, arvioi Suurmarkkinoiden tapahtumavastaava Ari Kallas tiedotteessa.

Markkinoille osallistui yli 140 yrittäjää yli 30 eri maasta. Suomesta yrittäjiä on 15 eri maakunnasta. Työntekijöitä kiertueella on yhteensä noin 500.

Rauhanomaista rinnakkaiseloa ja toisten kunnioittamista

Kallas kiittelee tunnelman kiertueella olevan erittäin positiivinen ja kunnioittava.

– Kaikilla mukana olevilla yrittäjillä on omat kulttuuritaustansa, uskontonsa, kielensä. Tästä huolimatta Kansainvälisillä Suurmarkkinoilla on ollut aivan uskomattoman hyvä yhteishenki ja kaikki auttavat toinen toisiaan! Tapahtuman järjestäjät ovat tulkinneet asiaa niin, että kun eri maissa samaa työtä tekevät yrittäjät tekevät yhdessä töitä niin he myös ymmärtävät toisiaan paremmin. Asiaa edistää myös hyvin käytännönläheinen ja epäbyrokraattinen suhtautuminen, Kallas summaa tiedotteessa.

Seuraavaksi suurmarkkinat suuntaavat Kokkolaan, jossa ne käynnistyvät torstaina 7. syyskuuta.

Suosittelemme