Paavi Franciscus on päättänyt harvinaisen kolmipäiväisen vierailun buddhalaisenemmistöisessä Mongoliassa.
Matkan lopuksi paavi kävi Ulaanbaatarin laidalla sijaitsevassa katolisessa hyväntekeväisyyslaitoksessa, jossa asuu muun muassa kodittomia ja kotiväkivallan uhreja.
Rakennuksen ulkopuolella paavia odotti joukko Mongolian naapurimaasta Kiinasta tulleita katolisia, jotka lauloivat paaville ja pyrkivät paavin lähelle. Yksi kiinalaisista onnistui suutelemaan paavin kaavun rukousnauhaa.
– Paavi, me rakastamme sinua, kiinalaiset huusivat.
Kiinalaiset sanoivat matkustaneensa Mongoliaan turisteina, mutta eivät ilman vaikeuksia. Yksi kiinalaisista kertoi, että hänen matkanjärjestäjänsä Xianissa Kiinassa oli joutunut hankaluuksiin ja pidätetty.
Katolinen kirkko hakee jalansijaa Aasiassa
3,3 miljoonan asukkaan Mongoliassa on vain noin 1 400 katolilaista. Paavin matkan tarkoitus on tukea Mongolian nuorta katolista kirkkoa. Samalla matka nähdään yrityksenä vahvistaa katolilaisuuden asemaa laajemmin Aasiassa, etenkin Kiinassa.
Kiina on virallisesti ateistinen maa, mutta esimerkiksi protestanttien ja katolisten toimintaa sallitaan valvotusti. Kristittyjen tarkkaa määrää on vaikea arvioida, sillä monet harjoittavat uskontoaan epävirallisesti. Katolisen uskonnon harjoittajien määrän arvioidaan olevan kasvussa.
Kysymys on vaikea Kiinalle, sillä se pyrkii hallitsemaan kaikkea uskonnollista toimintaa.
Vatikaani ja Kiinan hallinto ovat kiistelleet etenkin piispojen nimitysoikeudesta Kiinassa. Vuonna 2018 Vatikaani ja Kiina sopivat, että myös Kiinalla on sananvaltaa paavien valinnassa.
Paavi lähetti puheissaan useaan otteeseen terveisiä Kiinan suuntaan. Paavi kehotti kiinalaisia katolisia olemaan ”hyviä kansalaisia” ja ”hyviä kristittyjä”
Lähteet: AFP, AP