Hyppää sisältöön

Menestyskirja toi vanhaan kirkkoon kävijäryntäyksen – nyt Rottien pyhimys nähdään teatterin lavalla

Kotimainen menestyskirja, Rottien pyhimys, siirtyy näyttämölle Hämeenlinnassa. Keskiajan kirkkomaalareista kertovan tarina osoittaa, että ihminen muuttuu hitaasti.

Hämeenlinnan teatteri on tarttunut yhteen viime vuosien kotimaiseen menestyskirjaan, Rottien pyhimykseen. Kirjasta dramatisoitu näytelmä saa ensi-iltansa Hämeenlinan teatterissa 9. syyskuuta
Kati Turtola

Näyttelijä Sonja Silvander-Valon punaiset hiukset hehkuvat roihun tavoin Hämeenlinnan teatterin näyttämön valoissa. Rottien pyhimyksen pääosaa, saviruukkujen tekijä Pelliinaa, esittävä Silvander-Valo luonnehtii roolihenkilöään intohimoiseksi ja rohkeaksi.

– Pelliinalla on tosi vahva elämän liekki, pohtii Silvander-Valo.

Menestyskirja Rottien pyhimykseen pohjautuva kantaesitys saa ensi-iltansa Hämeenlinnan teatterissa 9. syyskuuta.

Kirjailija Anneli Kanto odottaa valmista esitystä rauhallisena ja sanoo, ettei ole mustasukkainen. Tarina on noussut siivilleen. Oman teoksen näkeminen näyttämöllä on kutkuttavaa.

– Tuossa kävelee, puhuu ja toimii jotain, mitä olen kirjoittanut ja kuvitellut. Se on ihmeellinen kokemus, kirjailija sanoo.

Anneli Kanto: "Keskiaikaiset kirkkomaalaukset olivat sen ajan väkivaltaviihdettä"

Rottien pyhimys sai aikaan vaelluksen Pyhän ristin kirkkoon

Vuonna 2021 ilmestynyt Rottien pyhimys -romaani on ollut yksi viime vuosien kotimaisista kirjamenestyksistä.

Sen suosio aiheutti mielenkiintoisen ilmiön, kun tuhannet turistit innostuivat vierailemaan tarinan tapahtumapaikalla Hattulan Pyhän ristin kirkossa.

Matkailijat ovat kuin jatkoa sille, että aikoinaan Pyhän ristin kirkko oli kuuluisa, kansainvälinen pyhiinvaelluskohde.

Tarinan suosio on huomattu myös Hämeenlinnan teatterissa. Useita syksyn näytöksiä on myyty loppuun ennen ensi-iltaa.

Tarina rakkaudesta, historiasta, taiteesta, uskosta ja elämän tarkoituksesta

Tarinan ovat dramatisoineet Hämeenlinnan teatterille taiteilijapariskunta Katja Krohn ja Milko Lehto. Lehto on myös ohjannut esityksen.

Lehto kertoo uskovansa reagoivaan teatteriin ja iloitsee siitä, että tarina on saatu nopeasti näyttämölle. Milko Lehto luettelee näytelmän aiheita, kuten rakkaus, uskonto, taide ja elämän tarkoitus. Kertomuksen suosio ei ole yllättänyt Lehtoa.

– Siinä on teemoja, jotka kiinnostavat aika monia, hymyilee ohjaaja.

Hämeenlinnan teatterin näytelmä Rottien pyhimys, jonka kohtauksessa näytttämöllä vasemmalta oikealle rooliasuissaan PAnu Valo, Lasse Sandberg, Mikko Nousiainen, Antti Virmavirta ja Miika Suonperä.
Hämeenlinnan teatteri juhlistaa keskiaikaan sijoittuvalla näytelmällä omaa 120-vuotisjuhlaansa. Kuva: Kati Turtola / Yle

Aihepiiri on läheinen myös näyttelijä Antti Virmavirralle, joka esittää näytelmässä yhtä kirkkomaalareista.

– Itselläni on oma rakkaus kirkkoihin ja maalaustaiteeseen muutenkin, sanoo Virmavirta.

Hämeenlinnan teatteri juhlistaa keskiaikaan sijoittuvalla näytelmällä omaa 120-vuotisjuhlaansa.

Suosittelemme