Turku odottaa sataman läheisyyteen suunnitellun historian ja tulevaisuuden museon arkkitehtuurikilpailun houkuttelevan mukaan runsaasti kansainvälisiä toimijoita.
Kilpailuaika alkoi maanantaina 4. syyskuuta ja jatkuu 16. tammikuuta asti. Lopputulos on selvillä ensi kesänä.
Kaupunki luonnehtii tiedotteessaan sijoituspaikkaa Turun linnan naapurissa ja Aurajoen kulttuurimaisemassa vaativaksi. Museosta on tarkoitus muodostua kehittyvän Linnanniemen alueen ensimmäisiä uudisrakennuksia ja uusi maamerkki alueelle.
Kilpailuohjelma korostaa tulevan museon korkealaatuista arkkitehtuuria, käyttötarkoitukseen soveltuvia sisätiloja ja ekologisuutta.
Kilpailun voittajalle on luvassa 70 000 euron palkinto. Kolme parasta ehdotusta palkitaan, minkä lisäksi tuomaristo voi lunastaa enintään kolme ehdotusta.
Kilpailun tuomaristo koostuu kaupungin asiantuntijoista ja luottamushenkilöistä sekä Suomen arkkitehtiliitto SAFA ry:n nimittämistä asiantuntijajäsenistä.
Museon suunnittelu jatkuu kilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta. Rakentamisen on tarkoitus alkaa vuoden 2027 aikana ja valmista olisi vuonna 2029. Museo avautuisi yleisölle vuonna 2030.