Hyppää sisältöön

Pori käynnistää jälleen uuden hankkeen museoiden kokoelmakeskuksesta

Satakunnan museon ja Porin taidemuseon kokoelmille on etsitty yhteistä varastotilaa jo yli vuosikymmenen ajan.

Vanhoja televisioita hyllyssä.
Satakunnan museon kokoelmia. Arkistokuva. Kuva: Satakunnan Museon kokoelmat
Lore Korpelainen

Pori käynnistää uuden hankkeen monta takapakkia kokeneesta Porin museoiden kokoelmakeskuksesta.

Satakunnan museon ja Porin taidemuseon kokoelmille on etsitty yhteistä varastotilaa jo yli vuosikymmenen ajan. Uusin suunnitelma oli, että kokoelmakeskus sijoittuisi Porin Ulasooriin entisiin ammattikoulun tiloihin.

Suunnitelma kuitenkin kariutui taloussyihin, ja Porin Aikuiskoulutussäätiö haluaa myydä kiinteistöt.

– Kaupungin mukana tällä hetkellä ei ole tiedossa, että rakennuksille olisi Porin Aikuiskoulutussäätiön tarkoituksen mukaista käyttöä. Säätiö on pyytänyt kaupunginhallitukselta myönteistä ennakkokäsitystä myydä omistamansa kiinteistöt, todetaan kaupungin tiedotteessa.

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen maanantaina pitkän keskustelun jälkeen. Keskustelun johtopäätöksenä kaupunginhallitus edellytti, että kokoelmakeskuksen mahdollistamiseksi käynnistetään uusi hanke.

– Luottamusjohto ja kaupungin virkamiesjohto pitävät erittäin tärkeänä, että kokoelmakeskuksen hanketta edistetään. Maakunnallisen kulttuuriperinnön vaaliminen tiedostetaan, ja seuraavassa vaiheessa tulee selvittää maakunnallisen, kansallisen ja yksityisen rahoituksen mahdollisuus, kaupunginjohtaja Lauri Inna kertoo kaupungin tiedotteessa.

Museoiden ovat tällä hetkellä levällään eri puolilla ja niille varatut tilat eivät ole nykystandardeilla riittävän laadukkaita.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta

Suosittelemme