LONTOO Brittilehdet ovat otsikoineet SDP:n uuden puoluejohdon natsitervehdys- ja kissantappokohusta.
Konservatiivinen The Daily Telegraph julkaisi puoluejohtaja Antti Lindtmanin kaveriporukan natsitervehdyskuvan näyttävästi verkkosovelluksensa ulkomaanuutisten pääkuvana.
”Nakunatsit ja kissantappo piinaavat Sanna Marinin seuraajaa”, Daily Telegraph otsikoi.
Keskustaoikeistolainen The Times löytää jatkumon Sanna Marinin pääministerikaudelta.
Se kirjoittaa, että Marinin riehakkaiden öiden saaman julkisuuden jälkeen hänen seuraajansa SDP:n puheenjohtajana ”joutuu nyt kilvoittelemaan vanhan valokuvan takia, jossa hän on melkein alastomien miesten seurassa ja joista kaksi tekee natsitervehdyksen”.
– Hän poseeraa leikkiaseen kanssa. Hänen päällään ei ole muuta kuin kommandopipo ja tonttuhattu, jonka päässä on kulkunen, The Times kirjoittaa.
Lehti taustoittaa, että kuva on kouluvuosilta parinkymmenen vuoden takaa ja Lindtmanin mukaan otettu koulun elokuvakerhossa.
Times ja Telegraph kuuluvat Britannian vaikutusvaltaisimpiin sanomalehtiin.
Telegraph muistuttaa, että perussuomalaisten Vilhelm Junnila erosi valtiovarainministerin tehtävästä natsitermien ja Hitler-tervehdykseen viittaavan numeron 88 käytön takia. Lehti ei kuitenkaan vertaa Lindtmanin ja Junnilan tapauksia.
Lehdet siteeraavat Lindtmanin suomalaismedialle antamia lausuntoja siitä, että hän ei kannata natsismia.
– En ole erityisen ylpeä kuvista, Times siteeraa Lindtmanin sanoja Ilta-Sanomissa.
”Yritti kääntää levottoman menneisyyden hyveeksi”
Myös SDP:n puoluesihteeriksi valitun Mikkel Näkkäläjärven kissantappo uutisoidaan molemmissa lehdissä. Telegraph kirjoittaa, että tätä on arvosteltu eläinrääkkäyksestä. Times kuvaa kysymyksiä puoluesihteerin valinnasta kiusalliseksi SDP:lle.
– Mikkel Näkkäläjärvi, 33, tuomittiin aiemmin naapurinsa kissan lyömisestä kuoliaaksi lapiolla kesäloman aikana vuonna 2006. Hän ei paljastanut rikostaan puolueelle, ennen kuin sanomalehti paljasti sen vuoden 2019 EU-vaalikampanjan aikana, Times kuvaa.
Timesin mukaan SDP:n puoluekokouksessa pitämässään puheessa Näkkäläjärvi ”yritti kääntää levottoman menneisyytensä hyveeksi” sanoen, että Suomessa kaikkien pitäisi pystyä myös epäonnistumaan ja yrittämään uudestaan.
Näin Lindtman kommentoi Näkkäläjärven menneisyyttä:
Brittilehdet uutisoivat ahkerasti Marinin pääministerikaudesta. Times nimitti häntä rock-tähtipääministeriksi. Erityisesti lehtiä kiinnostivat tanssivideot ja avioero, mutta myös lausuntoja Natosta, Ukrainasta ja koronasta uutisoitiin.