Hyppää sisältöön

FT: Kohonneista hinnoista huolimatta Euroopan turismi kasvoi selvästi viime kesänä

Kreikkaan varattiin heinä-elokuussa jo enemmän lentoja kuin samalla ajanjaksolla vuonna 2019.

Henkilö makaa uimarenkaan päällä vedessä.
Turisti kellui meressä Italian Ostiassa elokuussa 2021. Kuva: Emanuele Valeri / EPA
Ilmari Reunamäki

Euroopassa matkailevien ihmisten määrä kasvoi viime kesänä selvästi verrattuna viime vuoden kesään, kertoo talouslehti Financial Times (FT) viitaten useisiin arvioimiinsa tilastoihin.

Lentoja Pohjois-Eurooppaan varattiin heinä- ja elokuulle yli 25 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden heinä- ja elokuulle. Lentojen varauksissa Etelä-Eurooppaan kasvua oli puolestaan 13 prosenttia samalla mittausvälillä.

Myös Euroopan hotellivaraukset palasivat jo lähes koronaa edeltävälle tasolle. Heinäkuussa hotellien käyttöaste oli ainoastaan 4 prosenttia pienempi kuin heinäkuussa 2019.

Matkailu kasvoi siitä huolimatta, että liikkumisen ja majoittumisen kustannukset ovat kasvaneet selvästi. Esimerkiksi Pariisissa keskimääräisen hotellihuoneen hinta oli tämän vuoden heinäkuussa 79 prosenttia kalliimpi kuin neljä vuotta sitten.

Ranskassa turismista vastaava ministeri Olivia Grégoire ennusti viime viikolla, että odotuksia vilkkaamman kesän ansiosta turismi tuo Ranskalle 67 miljardia euroa tuloja tänä vuonna. Viime vuonna Ranska ansaitsi turismilla noin 58 miljardia euroa.

Espanjassa puolestaan vieraili tammi-heinäkuun aikana 47,6 miljoonaa ihmistä, mikä oli 21 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten samalla ajanjaksolla ja lähes tasoissa vuoden 2019 mittauksen kanssa.

Viime kesän hittikohde oli kuitenkin Kreikka, joka ylitti turisteissa jo koronaa edeltäneen tason. Kreikkaan varattiin lentoja heinä-elokuussa noin 10 prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 heinä-elokuussa.

Amerikkalaiset palasivat matkoille Eurooppaan

Turismia Eurooppassa lisäsi erityisesti yhdysvaltalaisten kova halu matkustaa jälleen Atlantin toiselle puolelle.

Tänä vuonna esimerkiksi Barcelonassa ennustetaan 16 prosentin ja Lontoossa 13 prosentin kasvua amerikkalaisvierailijoiden määrässä verrattuna vuoden 2019 tasoon.

FT:n haastatteleman konsulttitoimisto Protourismen johtaja Didier Arinon mukaan yhdysvaltalaisilla turisteilla on paljon ostovoimaa, mikä näkyy matkailualanyritysten tuloksissa.

– Kun amerikkalaiset ja muut kauempaa saapuvat asiakkaat palaavat tänne, näemme väistämättä kasvua liikevaihdossa, Arinon sanoo.

Samoilla linjoilla on Etelä-Ranskassa Aix-en-Provencessa sijaitsevan Hôtel de Gallifetin johtaja Kate Davis. Hän sanoo FT:lle, että turistit Yhdysvalloista, Australiasta ja Aasiasta maksavat mielellään viinilasista 30 euroa, kun ranskalaiset kävelisivät saman hinnan kuultuaan ravintolasta ulos.

Suosittelemme sinulle