Moni kesätyöntekijä jää ilman tärkeitä tietoja, jotka työnantajan kuuluisi hänelle antaa. Tämä selvisi aluehallintovirastojen työsuojelutarkastuksilla kesätyöpaikkoihin, joita tehtiin kesän aikana eri puolella Suomea yhteensä 450.
Esimerkiksi työterveyshuollon osalta korjattavaa löytyi jopa 197 työpaikalta. Näistä 58:lla ei ollut työterveyshuoltoa lainkaan.
– Moni nuori työntekijä ei tiedä työterveyshuollon olemassaolosta eikä siitä, missä tilanteissa sitä voi käyttää, työsuojelutarkastaja Juho Loukiala Etelä-Suomen aluehallintovirastosta kertoo tiedotteessa.
Työsuojelun tarkastusten kohteina olivat erityisesti työpaikat, jotka työllistävät alle 30-vuotiaita kesätyöntekijöitä. Tällaisia olivat esimerkiksi kahvilat, pikaruokalat, kaupat, puutarhatyö ja kaduilla tapahtuva myyntityö.
Yle keräsi kesän alussa lukijoiltaan kokemuksia kesätöihin perehdyttämisestä. Moni kesätyöntekijä kertoi perehdytyksen olleen puutteellista.
Esimerkiksi Anniina Rönkkö kertoi, ettei saanut kesätyöhönsä riittävää perehdytystä. 16-vuotiaana hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, mitä hänellä oli oikeus vaatia.
Puutteita löytyi myös työsopimuksista ja työvuorojen sopimisesta
Työnteon keskeiset ehdot, kuten työajat ja sovellettava työehtosopimus, tulee antaa kirjallisesti kesätyöntekijälle. Työsopimuksessa oli puutteita 80 työpaikalla, kun tarkastuksia tehtiin kaikkiaan 450 kesätyöpaikalle.
Perehdyttämisestä annettiin työsuojelutarkastuksilla velvoitteita 55 työpaikalle. Tarkastusten mukaan työnantajat eivät aina perehdyttäneet kesätyöntekijöitä turvallisiin työtapoihin tai siihen, miten tulee toimia poikkeustilanteissa kuten uhkaavan asiakkaan kohdalla.
Työvuoroluetteloissa oli puutteita puolestaan 50 työpaikalla. Työsuojelutarkastuksilla kesätyöntekijöitä haastateltaessa kävi ilmi, että työnantajat olivat muuttaneet jo annettuja työvuoroja ilman työntekijän suostumusta. Näin ei voi tehdä, vaan työvuoroluettelo sitoo molempia osapuolia.
Työvuoroluetteloa voi muuttaa vain yhdessä sopimalla tai töiden järjestelyyn liittyvästä painavasta syystä. Esimerkiksi sateinen sää ei ole painava syy.
Voit keskustella aiheesta torstaihin 7.9. kello 23:een asti.