Luonnontuotteiden käyttöä elintarviketeollisuudessa ja ravintoloissa voisi lisätä nykyisestä. Suomen luontoyrittäjyysverkoston toiminnanjohtajan Juha Rutasen mukaan esimerkiksi villiyrttien käyttöä voisi lisätä ja laajentaa siten keruuta elinkeinona.
Jotta keruutuotteita voidaan hyödyntää nykyistä isommassa mittakaavassa, on sille luotava rakenteet.
– Koska keruuaika on aika tiivis ja yhden kerääjän määrät aika maltillisia, tarvitaan verkostoja ja toimijoita, jotka organisoisivat keruuta, Rutanen sanoo.
Metsämarjojen ja sienten keruuta on jo järjestelty siten, että kerääjät osaavat viedä saaliinsa vastaanottopisteisiin. Rutasen mukaan uusille raaka-aineille tarvittaisiin samantyyppistä toimintaa, jossa joku ottaa vastuulleen toiminnan kokoamisen ja sopii ostajien tai jalostajien kanssa ostotoiminnasta.
Rutanen vinkkaa, että pienimuotoisemmin vähän hyödynnettyjen keruutuotteiden myymistä pohtivat voivat aluksi olla yhteydessä lähialueen ravintoloihin ja matkailuyrityksiin.
Päijät-Hämeessä on tehty pohjatyötä esimerkiksi koivunmahlan laajemman hyödyntämisen edistämiseksi.
Lahden yliopistokampuksella on torstaina 6. syyskuuta seminaari luonnontuotteiden uusista mahdollisuuksista elintarvikealalla. Luontoyrittäjyysverkoston toiminnanjohtaja Juha Rutanen on yksi tilaisuuden puhujista.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.