Hyppää sisältöön

Pohjanmaalla kokeillaan uutta mallia suun terveydenhoidossa – helahoidolla koko suu valmiiksi samalla käynnillä

Helahoito-mallilla halutaan päästä eroon hoitoajan tyhjäkäynnistä. Mallia testataan Vaasanpuistikon hammashoitolassa.

Vanhuksen suuta hoidetaan hammaslääkärissä.
Vaasassa kokeillaan helahoito-mallia suun terveydenhuollossa. (kuvituskuva) Kuva: Mikko Koski / Yle
Ulla Kuivasmäki

Pohjanmaalla otetaan käyttöön uusi malli suunterveydenhoitoon. Mallissa potilas hoidetaan yhdellä käyntikerralla mahdollisimman valmiiksi.

Helahoito-mallilla halutaan päästä eroon hoitoajan tyhjäkäynnistä. Potilas saa tiedon aikaikkunasta, minä päivänä ja aikavälillä hänet otetaan vastaan ja hän saa tarkemman kutsuajan tekstiviestinä puoli tuntia ennen kuin vastaanotto alkaa.

– Kun potilas soittaa suun terveydenhuollon hoidon tarpeen arviointiin, emme voi tietää, meneekö hoitoon 15 vai 75 minuuttia. Joudumme tekemään arvion ja varata ajan sen mukaan. Potilaan saama hoito on aina sidottu seuraavan kiinteään hoitoaikaan, mutta helahoidossa tämä muuttuu, alueylihammaslääkäri Annika Nummela-Mänty kertoo.

Helahoitoa tarjotaan perusterveille aikuisille, joilla on esimerkiksi paikattava reikä. Potilaat, joilla on suurempi hoidon tarve, hoidetaan perinteisellä vastaanotolla.

Aikaa varattaessa potilas saa itse valita, haluaako tai pystyykö tulemaan helahoito-potilaaksi. Kutsukirjeessä lähetetään tarkat ohjeet, miten tulee toimia.

Noin puolet Vaasassa hoitojonossa olevista työikäisistä sopii helahoito-potilaiksi. Kaikki potilaat ovat edelleen samassa jonossa, eikä helahoito ole ohituskaista.

Ne, ketkä ovat odottaneet pisimpään, pääsevät hoitoon ensin.

Helahoito-malli otetaan käyttöön ensin Vaasanpuistikon hammashoitolassa ja sitä testataan vuoden ajan. Ristinummi tulee mukaan myöhemmin syksyllä ja myös pienemmät yksiköt Tammikaivossa ja Raastuvankadulla kokeilevat uutta toimintamallia.

Johtava hammaslääkäri Hanna Kangasmaa ja ylihammaslääkäri Annika Nummela-Mänty ovat varovaisen toiveikkaita uudesta työmuodosta ja järjestelmästä, jota käytetään jo neljällä muulla hyvinvointialueella hyvin tuloksin.

– Ei tämä tule kokonaan jonotilannettamme ratkaisemaan, mutta tämä on tärkeä toimenpide oikeaan suuntaan, Kangasmaa toteaa.

Suosittelemme