”Sanotaan nyt vielä kerran. Hallitus irtisanoutuu rasismista, piste”, summasi pääministeri Petteri Orpo keskiviikon eduskuntakeskustelussa.
Tätä keskustelua on valmisteltu kesä-heinäkuusta asti: Kyse on hallituksen tiedonannosta yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä Suomessa. Sen onnistumisen varassa on riippunut koko hallituksen koossa pysyminen.
Orpon omat kannanotot ja sitoutuminen rasismin torjumiseen saivat johdonmukaisuudesta ja uskottavuudesta kiitosta jopa oppositiosta, kuten SDP:n Tytti Tuppuraiselta.
Myös Orpon oman puolueen kokoomuksen kansanedustajista moni – vaikkapa Saara-Sofia Sirén ja Sinuhe Wallinheimo – kertoi tunnistaneensa, että kyllä, rasismia on Suomessa, ja että se on ongelma.
Pistettä rasismikeskustelulle tuskin saadaan niin kauan kuin osa hallituspuolueiden kansanedustajista vie keskustelua erikoisille kierteille.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä vakuutti, että koko hallitus seisoo tiedonannon takana, mutta ei malttanut olla paheksumatta heti perään ”woke-kulttuuria, jossa mikä tahansa lautapeleistä jäätelöpuikkoihin on jonkun mielestä rasismia”.
Juuri tällaisiin puheenvuoroihin punavihreä oppositio keskustelussa tarttuikin, kun se perusteli, miksei hallituksen sitoutuminen tiedonantoon ollut sen mielestä uskottavaa.
Vihreiden Oras Tynkkysen sanoi perussuomalaisten pilkkaavan tiedonantoa ja ihmetteli, miksi on ryhmälle niin vaikeaa hyväksyä sitä ”ilman muttia ja jossittelua”.
Mäkelän mielestä kesän rasismikeskustelu on ollut opposition poliittinen keppihevonen.
Kuitenkin kaksoisviestintään kiinnitti salissa opposition lisäksi huomiota myös kokoomuksen konkari Ben Zyskowicz. Hän viestitti naapuripenkeille toivovansa, että hallituksen lisäksi tiedonanto koskisi myös hallituspuolueiden kansanedustajia, sosiaalisen median päivityksiä ja paikallistason ”möläytyksiä”.
Huomiota kiinnitti myös se, mitä ei sanottu.
Kaksi keskeistä henkilöä, PS:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ja elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.), joiden teksteistä rasismikeskustelussa heinäkuussa oli kyse, eivät kumpikaan pitäneet yhtäkään puheenvuoroa.
Purra kommentoi lyhyesti vasta, kun vaitonaisuutta ihmetteli hallituksen tiedonannolle jo tukensa ilmaissut keskustan Annika Saarikko. Purran mukaan hänen sitoutumisesta tiedonantoon on aivan selvää, eikä hänellä ole tarvetta lähteä mukaan opposition tahdittamaan keskusteluun.
Sekin on viesti.
Nähtäväksi jää, miten Purran ja Rydmanin vetäytyminen keskustelusta vaikuttaa yksittäisten kansanedustajien äänestyspäätöksiin, kun ministerien luottamuksesta äänestetään. Perjantain äänestyksessä ei nimittäin kaadu hallitus eivätkä ministerit – tai jos kaatuu niin yllätys olisi valtava.
Tiedonanto oli pääosin tarkoitettu hallituksen koossa pysymiseksi. Näin luonnehdittiin niin Liike Nytin, vihreiden kuin vasemmiston riveistä. Väite on kyyninen mutta pitää paikkansa.
Keskustelu ei silti ollut turha. Ruma sana ja ilmiö on nyt tunnistettu ja hierottu päin kansanedustajien naamaa.
Suomen pääosin valkonaamaisessa eduskunnassa rasismista ovat puhuneet ne, joita se harvoin tosiasiallisesti koskee. Into välihuuteluihin vaimeni, kun vihreiden eduskuntaryhmän puheessaan Fatim Diarra kertoi omakohtaisesti, millaista oli asua lapsena Suomessa, kun bussipysäkillä saatettiin jopa sylkeä päälle.