Hyppää sisältöön

Eloisa keskitti maakunnan sosiaalipäivystykset – apua saa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri

Mikkelin, Pieksämäen ja Savonlinnan alueiden sosiaalipäivystykset yhdistyivät. Uudesta toimintamallista kaivataan myös palautetta.

Kuvituskuva
Sosiaalipäivystyksen tavoittaa esimerkiksi puhelimitse tai Mikkelin keskussairalaan päivystyksen kautta. Kuvituskuva. Kuva: Lenni Kuivalainen / Yle
Milka Krogerus

Eloisan uusi, keskitetty sosiaalipäivystys aloitti toimintansa tällä viikolla.

Hyvinvointialue yhdisti Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen alueiden sosiaalipäivystykset, jotka tarjoavat sosiaalityön ja -ohjauksen keinoin kiireellistä ja välttämätöntä apua. Päivystys toimii joka päivä kellon ympäri.

– Sosiaalipäivystys toimii nyt koko hyvinvointialueella samalla toimintamallilla. Seuraamme herkällä korvalla tilannetta syksyn edetessä ja otamme mielellään palautetta vastaan, kertoo Eloisan sosiaalipalvelujen toimialajohtaja Saara Tavi tiedotteessa.

Etelä-Savossa sosiaalipäivystyksen tehtäviä on viime vuosina ollut yli 5000 tehtävää vuodessa. Suurin osa tapauksista liittyy äkillisiin kriisitilanteisiin, mielenterveys- ja päihdeasioihin tai lähisuhdeväkivaltaan.

Viime vuonna tapauksista yli 40 prosenttia liittyi lapsiin, erityisesti teini-ikäisiin.

Keskittämisen myötä myös työntekijöiden määrä nousee, mikä nostaa palveluiden tasoa. Myös tapahtumiin jalkautuminen helpottuu.

– Iltaisin ja viikonloppuisin sosiaalipäivystys on ainoa palveleva sosiaalihuollon viranomainen, joten toimiva yhteistyö esimerkiksi terveyspalveluiden ja poliisin kanssa on tärkeää. Jatkossa sosiaalipäivystys näkyy myös kentällä entistä useammin, lupaa johtava sosiaalityöntekijä Martta Viisanen.

Suosittelemme