Hukkumisia on ollut tänä vuonna huomattavasti vähemmän kuin aiempina vuosina, ilmenee Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton (SUH) mediasta keräämistä tilastoista.
Kesä–elokuussa hukkui 40 ihmistä, kun kahden viime vuosikymmenen keskiarvo on 65. Tammi–elokuussa hukkui 57. Luku on laskenut melkein puoleen, sillä pitkän ajan keskiarvo samalla aikavälillä on 99.
Sateinen loppukesä on osasyy hukkumislukujen laskuun, sanoo SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen tiedotteessa. Toisaalta hän muistuttaa, että kesä oli monin paikoin keskivertoa lämpimämpi.
– On mahdollista, että myös viimeaikaiset vesiturvallisuuskampanjat ja muu työ vesiturvallisuuden eteen ovat lisänneet yleisön tietoisuutta ja johtaneet turvallisempiin käytäntöihin vesillä.
Liitossa halutaan uskoa, että suomalaiset osaavat toimia vesillä entistä vastuullisemmin.
Lähes puolet hukkuneista päihtyneitä
Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain noin 100–150 ihmistä, joista noin puolet kesäkuukausien aikana. Lähes puolet hukkuneista on päihtyneitä.
Tyypillisesti hukkuminen tapahtuu uimisen tai pulikoinnin yhteydessä, kiikkerällä soutuveneellä liikuttaessa tai rannalta tai laiturilta putoamisen vuoksi. Usein ollaan liikkeellä esimerkiksi omassa mökkirannassa tai tutuilla vesillä yksin.
Alkuvuoden hukkumisista 13 sattui vesiliikenteen yhteydessä, 11 uidessa, 9 veteen putoamisen vuoksi ja 6 jäihin vajoamisen takia. 18 tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.
Tämän vuoden hukkuneista 37 on miehiä, 6 naisia ja 14 tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa.
Elokuussa hukkui ennakkotietojen mukaan 11 ihmistä.