Hyppää sisältöön

Petäjävesi tasapainottaa talouttaan – myös yt-neuvottelut käynnistymässä

Petäjäveden kunnanhallitus käsittelee yhteistoimintamenettelyn aloittamista ensi maanantaina. Taustalla on kahden miljoonan euron säästö- ja sopeutustarve.

Äidinkielen oppitunti Petäjäveden lukiossa. Oppilaat istuvat pulpeteissaan ja tekevät tehtävää tietokoneella. Opettaja seisoo luokan edessä.
Kasvatus- ja opetus ovat kuntien suurimpia menoeriä hyvinvointialueuudistuksen jälkeen. Kuvassa Petäjäveden lukiolaisia äidinkielen oppitunnilla vuonna 2022. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
Annika Rantanen

Petäjävesi aikoo aloittaa yhteistoimintaneuvottelut osana kunnan talouden tasapainottamisohjelmaa.

Henkilöstövähennykset pyritään toteuttamaan määräaikaisten työsuhteiden päättymisen, eläköitymisten ja muun luonnollisen poistuman kautta. Osa-aikaistamisia ja irtisanomisia ei kunnan mukaan kuitenkaan voida sulkea pois.

Kunnanjohtaja Mikko Latvalan mukaan Petäjäveden olisi löydettävä kunnan palveluista säästö- ja sopeutuskohteita 2 miljoonalla eurolla vuoteen 2026 mennessä. Lisäksi kunta on rajoittamassa vuosittaisten investointien ylärajaksi miljoona euroa. Muuten kunnan kumulatiivinen alijäämä täyttää nykyhetken arvion mukaan kriisikunnan kriteerin vuonna 2026.

Kunnan kuluvan vuoden toimintakulut ovat talousarvion mukaan kokonaisuudessaan hieman yli 14 miljoonaa euroa, josta henkilöstökulut ovat liki 8,4 miljoonaa.

Latvalan mukaan Petäjäveden kunnan tulot ja menot eivät ole hyvinvointialueuudistuksen tuomien rahoitusmuutosten jälkeen tasapainossa.

Suosittelemme