Kokkolassa järjestetään Kansainväliset suurmarkkinat ensimmäistä kertaa tulevana viikonloppuna.
Nelipäiväiset markkinat ovat rakentuneet jo Tapahtumapuistoon, ja mukana on myyjiä yli 30 maasta. Markkinatapahtuma käynnistyy tänään torstaina.
Osastoja löytyy noin 140, joukossa on yrittäjiä myös eri puolilta Suomea. Työntekijöitä kiertueella on noin 500.
Venäjän hyökkäyssodasta huolimatta markkinoilla nähdään myös Ukrainan osasto. Venäläisosastoja ei ole tapahtumaan tänä vuonna otettu.
Markkinoilla myydään eri maiden ja maakuntien erikoistuotteita: muun muassa ruokaa, käsitöitä ja tekstiilejä.
Suurtapahtuma kiertää Suomea toukokuusta syyskuuhun noin kahdeksassatoista kaupungissa. Viime vuonna kiertue vieraili Pietarsaaressa.
Viime viikolla Torniossa järjestetty kiertue keräsi neljässä päivässä noin 70 000 kävijää.