Hyppää sisältöön

Liiga-SaiPan talous tiukilla aivan liigakauden kynnyksellä – toimitusjohtaja: ”Tilanne on täysin hallinnassa”

SaiPan toimitusjohtajan mukaan pelkoa esimerkiksi konkurssista ei ole, vaikka kassa on tiukilla.

Jani Valkeapää.
SaiPan toimitusjohtajan Jani Valkeapään mukaan viime tilikausi oli raskaasti tappiollinen. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle
Helena Korpela,
Marika Anttonen

SM-liigajoukkue SaiPalla on talousvaikeuksia jääkiekon liigakauden kynnyksellä.

SaiPan toimitusjohtajan Jani Valkeapään mukaan viime tilikausi oli raskaasti tappiollinen ja kassa on todella tiukalla.

– Asioiden korjaamiseksi on tehty toimenpiteitä jo pidemmän aikaa. Olemme oikeaan suuntaan menossa, mutta se ei tapahdu hetkessä.

Valkeapään mukaan tulevaisuus näyttääkin ihan hyvältä.

– Tilanne on täysin hallinnassa. Töitä on toki paljon edessä. Viime kauden numerot tulevat julki lähiaikoina. Ne ovat raskaasti tappiollisia ja tulos rasittaa kassaa, mutta eteenpäin mennään.

Valkeapään mukaan pelkoa esimerkiksi konkurssista ei ole.

Toimitusjohtaja: ”Hyvä vire”

SaiPan talousvaikeuksista kertoi aiemmin Iltalehti.

Lehden mukaan SaiPan taustayhtiö Liiga-SaiPa oy:llä on luottotietorekisterin perusteella avoimia maksuviiveitä noin 40 000 euroa. Ylen tietojen mukaan luottorekisterissä oli 5. syyskuuta laskuja rästissä enää noin 1 500 euroa.

Huhtikuussa 2022 päättyneellä kaudella Liiga-Saipa oy teki niukasti voitollisen tuloksen.

Silloin yhtiön liikevaihto oli noin 4,7 miljoonaa euroa. Liiketulos jäi kuitenkin 150 000 oli euroa miinukselle. Tilikauden käänsi voitolliseksi Liigalta saatu 200 000 euron osinko, minkä jälkeen yhtiö pääsi noin 30 000 euroa plussan puolelle.

SaiPa jäi viime kaudella SM-liigan jumboksi.

Toimitusjohtaja Jani Valkeapää katsoo tulevaa kautta hyvillä mielin. Hänen mukaansa usko tekemiseen on vahva, niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.

– Meillä on hyvä vire, meiningissä on saipalaisuutta ja sydän ja hiki paistaa kaikesta tekemisestä.

Jääkiekon SM-liigakausi alkaa ensi viikon tiistaina 12. syyskuuta.

Suosittelemme