Hyppää sisältöön

Ykkösaamussa valtiovarainministeri Riikka Purra – mitä haluat kysyä häneltä?

Hallitus on saanut valmiiksi ensimmäisen budjettiesityksensä - ja riihen kerrotaan sujuneen hyvässä hengessä, vaikka talousluvut ovat synkentyneet ja kesä oli vaikea.

Velan tarve kasvoi kuukaudessa ja alijäämä ensi vuodelle on nyt 11,5 miljardia euroa.
Tarja Oinonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vaikeinta on rakennusalalla ja toivoa sopii, ettei se vedä muuta taloutta mukaansa. Suomen Pankki puhuu kahdesta suurin piirtein nollakasvun vuodesta ja sanoo, että taantuma on lievä mutta pitkittyy.

– Jos työllisyys notkahtaa, kasvavat työttömyydestä johtuvat valtion menot. Päinvastoin piti käydä, kirjoittaa politiikan toimittaja Ari Hakahuhta ja varoittaa, että huonoimmassa tapauksessa Riikka Purra saisi kannettavakseen samanlaisen leikkaajan viitan kuin 1990-luvun laman valtiovarainministeri Iiro Viinanen. Vielä siitä ollaan kuitenkin kaukana.

Leikkauksia hallitus on sopinut jo ennakkoon 700 miljoonan euron edestä. Valtiovarainministeri Purra haluaisi kuitenkin aloittaa jo uusien säästöjen valmistelun, mutta muu hallitus ei ollut siihen valmis. Valtiovarainministeriön virkamiehet arvioivat, että lisätoimia tarvitaan miljardin euron edestä, jotta velkasuhteen kasvu saataisiin pysähtymään kuluvan vaalikauden aikana.

Valtiovarainministeri, Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on Ykkösaamun haastattelussa lauantaina 23.9. Yle TV1:ssä, Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa kello 10.05. Haastattelijana on Seija Vaaherkumpu.

Kysymyksiä Riikka Purralle voi lähettää osoitteeseen tv1.ykkosaamu@yle.fi tai oheisella lomakkeella:

Suosittelemme