Hyppää sisältöön

Iida Vainio mainostaa nyt urheiluseuraa, vaikka somessa alkoi sen takia räksytys: ”Todistan epäilijöiden olevan väärässä”

Futsalseura FC Kemi pestasi mainoskasvokseen mediassa paljon esillä olleen Iida Vainion. Someryöpytys alkoi heti, kun yhteistyöstä uutisoitiin.

Iida Vainio vieraili Kemissä tekemässä kuvauksia FC Kemin kanssa.
Taina Nuutinen-Kallio

Kotkalainen Iida Vainio nousi raketin lailla otsikoihin, kun hän meni keväällä 2022 Helsinki-Vantaan lentokentälle olympiakultaa voittaneita jääkiekkoilijoita vastaan – piukassa kultaisessa mekossa. Salamavalojen loisteessa kamerat tallensivat myös yleisöstä hyvin erottuneen Vainion.

”Kulta-Iida” -lisänimen saanut nuori nainen on hyödyntänyt medianäkyvyyttään muun muassa pyrkimyksissään unelma-ammattinsa.

Nyt kemiläinen, menestynyt futsalseura FC Kemi on palkannut Vainion mainoskasvokseen.

Positiivinen tunteella eläjä

Kun seura elokuussa ilmoitti yhteistyöstä Vainion kanssa, sosiaalinen media räjähti räksyttämään seuran tekemästä valinnasta. Osansa sai myös vasta 19-vuotias Vainio.

Vainio on näyttävän näköinen, suorapuheinen nuori nainen, jonka esiintyminen julkisuudessa herättää monissa tavallisissa ihmisissä negatiivisia tunteita, joita sitten puretaan internetin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa.

– Oon aika positiivinen ihminen, enkä ota asioista niin paljon itseeni kuin aikaisemmin, toteaa Vainio kemiläisellä kuntosalilla, jossa hän tekee kuvauksia futsalseura FC Kemille.

– Todistan epäilijöiden olevan väärässä suhteeni. Kommentit tai vastahakoiset ihmiset eivät vaikuta minuun, vaan koitan hoitaa hommani mahdollisimman hyvin, hän jatkaa.

Iida Vainio kertoo, että hänen perheensä, etenkin äiti, tukee häntä julkisuuden pyörteissä.

– Siskoni ja veljeni ovat kyllä huolissaan välillä sosiaalisen median ryöpytyksestä. Mutta pidän kyllä itsestäni huolen: urheilen ja käyn juttelemassa ammatti-ihmisten kanssa. Minulle on sanottu, ettei minun kannattaisi elää niin tunteella. Olenkin kasvanut henkisesti vuoden aikana, Vainio arvioi.

Kihlaus, ero, yhteenpaluu – onko avoimuus oma valinta?

Nytkin iltapäivä- ja julkkisuutislehdet ovat täynnä juttuja Iida Vainion rakkauselämästä – Vainio on nimittäin mennyt kihloihin miesystävänsä kanssa ja heti parin päivän kuluttua siitä myös eronnut ja heti seuraavana palannut yhteen. Kaikista näistä käänteistä ovat muun muassa iltapäivälehdet uutisoineet.

– Toki sen verran pitää sanoa, olen itse lähtenyt julkisuuteen, kun olen avannut rakkauselämääni medialle. Olen vielä nuori ihminen, niin tietenkin suhteelle voi käydä miten vain. Jos tulee ero, niin onhan se kurjaa, jos sitä riepotellaan mediassa, Iida Vainio pohtii.

Valokuvaaja kuvaa neljää henkilöä-
Iida Vainio haastatteli Kemissä FC Kemin pelaajia Tuukka Pikkaraista, Vesa Liljaa ja Enderson Suarezia. Kuva: Taina Nuutinen-kallio / Yle

Näkyvyyttä lajille

FC Kemin tavoitteena on se, että Kulta-Iida mainoskasvona poikii medianäkyvyyttä seuran lisäksi koko lajille.

– Olen paljon esillä mediassa, joten fiksusti ajateltu heiltä ja hyvä homma minulle, koska haluan tehdä töitä urheilun parissa, Vainio tuumaa.

Kemissä Vainio haastatteli FC Kemin pelaajia videolle ja hänestä otettiin valokuvia.

– On ollut mielenkiintoista tutustua futsaliin. Tavalliseen jalkapalloon verrattuna se on vauhdikas laji, jossa tapahtuu paljon nopeassa ajassa, itsekin höntsäjalkapalloa pelaava Vainio sanoo.

Aiemmin Vainio on tehnyt yhteistyötä jääkiekkoseura SaiPan kanssa.

– Hieno juttu päästä jatkamaan urheiluhommia ja kehittymään. Urheilujuontajan työ kiinnostaa.

Vainio tutustui vasta Farmi-televisiosarjan kuvauksissa entiseen maastohiihtäjään, nykyisin muun muassa television hiihtokommentaattorina työskentelevään Sami Jauhojärveen.

– Oli mukava saada vinkkejä ja neuvoja kokeneemmalta. Urheilujuttujen lisäksi on paljon muutakin, mikä kiinnostaa: taide ja musiikki. Maailma on avoin, hän toteaa.

Sosiaalisen median vaikuttajia nähdään myös urheilussa

FC Kemin toiminnanjohtajan Kalle Huuskon mukaan Iida Vainion tuoma näkyvyys seuralle on jo tähän mennessä ollut valtavaa.

– Sosiaalisen median tavoittavuus on kymmenkertaistunut. Sellaisetkin ihmiset ovat löytäneet lajin, jotka eivät ole aikaisemmin futsalista kuulleetkaan. Tulevaisuudessa nähdään, mikä on yhteistyön lopullinen lisäarvo, Huusko toteaa.

Kalle Huusko on ollut pitkään mukana urheilumaailmassa ja hän uskoo, että sosiaalisen median vaikuttajia nähdään jatkossa enemmän myös urheilumaailmassa.

– Kävin vasta Palloliiton koulutuksessa ja siellä oli puhetta median murroksesta. Ei ihmisiä enää kiinnosta perinteiset otteluraportit. Ennemminkin halutaan tietää vaikkapa pelaajien loukkaantumisista tai siitä, millaisia persoonia he ovat.

Suosittelemme