Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) oudoksuu Sanna Marinin (sd.) toimintaa. Marin ilmoitti torstaina siirtyvänsä uuteen tehtävään Tony Blair -instituuttiin.
Puhemiesneuvosto päätti tänään perjantaina puoltaa Marinin lähtöä uuteen tehtävään.
Halla-aho kertoo käyneensä asiasta laajan keskustelun myös entisten puhemiesten kanssa. Perustuslain mukaan vapautus kansanedustajan tehtävästä voidaan myöntää, jos kansanedustaja siirtyy yhteiskunnallisesti merkittävään tehtävään.
– Ongelma on se, että käsite ”yhteiskunnallinen tehtävä” on muuttunut vapaamielisemmäksi viime vuosien aikana. Sääntöjen pitäsi olla kaikille samat.
Yhteiskunnallisesti merkittävä tehtävä olisi Halla-ahon mukaan työ esimerkiksi YK:ssa, EU:ssa valtionhallinnossa tai kunnassa.
Halla-aho olisi toivonut, että Marin olisi käynyt asiasta keskustelun ensin puhemiesneuvoston kanssa.
Puhemiesneuvoston kuuluvat eduskunnan puhemies, varapuhemiehet ja valiokuntien puheenjohtajat.
– Nyt ratkaisu tehtiin siltä pohjalta, mikä on aiempien kausien aikana muodostunut käytäntö. Näkemys oli se, että vaikka tulkinta vaihtelee, jokainen tapaus on harkittava erikseen.
– Se olisi helpottanut päätöksen tekemistä. Nyt jouduimme lukemaan tiedon tiedotusvälineistä.
Lopullisen päätöksen asiasta tekee kuitenkin eduskunta. Puhemiesneuvoston päätösesitys hyväksytään ilman äänestystä, jos kukaan ei tee kannatettua vastaehdotusta.
Voit keskustella aiheesta 9.9. kello 23:een saakka.
Juttua korjattu 18.23: Eduskunta ei äänestä puhemiesneuvoston päätöksestä, toisin kuin jutussa aikaisemmin luki.
Videolla toimittaja Antti Kurra kertoo, millaiseen joukkoon Sanna Marin liittyy, jos hän saa eron: