Vuolenkosken kyläkoulu kohoaa harjun laidassa ylväänä. Jykevä hirsitalo on seissyt samalla paikalla sata vuotta, siitä asti, kun se rakennettiin talkoilla.
Hirret tulivat kylän metsistä ja ne sahattiin kylän sahalla. Rakentamisen lisäksi koko taipaleensa kyläläiset ovat huolehtineet heille niin arvokkaan rakennuksen kunnosta talkoilla.
Koulu on ollut alusta asti kylälle hermokeskus. Se kerää tapahtumiin kaikenikäiset kyläläiset. Viereen muutama vuosi sitten talkoilla rakennettu liikuntahalli on tuonut koulunmäelle lisää elämää. Arkena eläväisyydestä vastaa neljäkymmentä koululaista.
– Oppilasmäärä on viime vuodet pysynyt samalla tasolla, ja meille tulee pari oppilasta myös Lahden puolelta, sanoo rehtori Taina Piilahti.
Koulun tulevaisuus näyttää valoisalta. Oppilaita on tulossa jatkossakin, siitä selkein merkki on koulun viereen tuleva uusi päiväkoti. Nykyinen on auttamattomasti liian pieni nykyiselle lapsimäärälle.
– Koulussamme on vain eläkevirkoja. Iiitissä on jo tehty kipeät päätökset koulujen lakkauttamisista, ja jäljellä on kolme vahvaa koulua. Yksi etelässä Haapa-Kimolassa, yksi Kausalassa ja yksi täällä pohjoisessa, Vuolenkoskella. Se määrä on kiveen hakattu, julistaa pitkän linjan kunnallispoliitikko, Aito-Iitti-ryhmään kuuluva kunnanhallituksen jäsen Seppo Lehtinen.
Koulu on kylän sydän
Vuolenkosken kyläkoulu on kylän hermokeskus. Se on myös turvasatama. Sen hirsiseinien suojassa käy nyt useammankin perheen viides perättäinen sukupolvi.
Saija Mertanen aloitti koulussa oman taipaleensa 1960-luvun alkuvuosina. Aiemmin hänen isänsä ja äitinsä kävivät koulua, nyt oppia saavat hänen tyttärensä lapset.
Mertasen lapsuudessa lähikoulu oli helpotus arkeen. Ajan hengen mukaisesti lapset osallistuivat kodin töihin koulun jälkeen, ja lyhyt koulumatka helpotti arjen pyöritystä kotona. Oman lapsensa hän saattoi laittaa kouluun turvallisin mielin.
– Kouluvuosista jäi hyvät muistot, tämä oli hyvä koulu, Mertanen sanoo.
Mertasen tytär Tanja Ollila kiittelee koulun opetuksen tasoa.
– Sairastelin lapsena aika paljon, mutta opettajat preppasivat hyvin ja en pudonnut opetuksen vauhdista, hän sanoo.
Ollila sanoo, että sukupolvesta toiseen koululaisilla on yksi yhdistävä asia ylitse muiden.
– Aina on kiva lähteä kouluun, lapset eivät sano etteivät halua lähteä kouluun. Aina painaa enemmän se, että siellä on kavareita, kuin se että koulussa olisi tunneilla tylsää, hän sanoo.
Ollilan viidestä lapsesta kyläkoulussa on nyt kaksi nuorinta, neljäsluokkalainen Turin ja kuudetta luokkaa käyvä Vilma.
– Koulu on minulle tärkeä paikka, olenhan ollut täällä melkein koko ikäni, Vilma muistuttaa.
– Täältä saa ystäviä, jos on yksinäinen, Turin painottaa.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 21.9. kello 23:een asti.