Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 49-vuotiaan Roohullah Khaleqin elinkautiseen Pikku Huopalahdessa huhtikuussa tehdystä murhasta.
Elinkautiselle vankeusrangaistukselle ei ole säädetty enimmäispituutta. Kun rangaistusta on kulunut 12 vuotta, voi elinkautiseen tuomittu hakea hovioikeudelta ehdonalaiseen vapauteen pääsyä.
Käräjäoikeuden tuomion mukaan murha on tehty vakaasti harkiten, sillä Khaleqi on uhannut uhria tappamisella useita kertoja ennen tekoa, varustautunut tekoa varten hankkimalla luvattoman ampuma-aseen ja suunnitellut tekoa etukäteen.
37-vuotias nainen löytyi vakavasti loukkaantuneena pysäköidystä autosta parkkihallista 20. huhtikuuta. Naisen omaiset olivat ilmoittaneet hänet kadonneeksi edellisenä päivänä.
Hänet kuljetettiin ensihoidon toimesta sairaalaan, jossa tehdyssä kuvantamistutkimuksessa hänen päästään löytyi kaksi luotia. Nainen oli istunut henkilöautossa kuljettajan paikalla, kun häntä oli ammuttu kaksi kertaa.
Nainen kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa.
Khaleqi on kiistänyt menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla ja on kiistänyt syyllistyneensä murhaan.
Tapausta tutkittiin aluksi tapon yrityksenä, mutta toukokuun alussa rikosnimikkeeksi muuttui murha. Elokuun puolivälissä julkaistujen esitutkinta-asiakirjojen perusteella epäillyn teon motiivina oli mustasukkaisuus.
Syyttäjän haastehakemuksen mukaan syytettynä ollut mies oli ollut vihainen ja mustasukkainen hänen ja uhrin päättyneen parisuhteen vuoksi.
Esitutkinnassa kuultujen todistajien mukaan mies pahoinpiteli uhria suhteen aikana muun muassa kuristamalla, pieksemällä ja heittämällä ikkunan lasin läpi.
Poliisi selvitti esitutkinnassa kunniaväkivallan mahdollisuutta, mutta syyttäjien mukaan poliisin keräämästä näytöstä ei löytynyt syitä pitää tekoa kunniaväkivaltana.
Tuomio ei ole lainvoimainen.