Riihimäellä etsitään jälleen taiteen ja kulttuurin tunnustuspalkintojen saajia. Perinteiseen tapaan hakusessa ovat sekä vuoden nuori riihimäkeläinen taiteilija että palkinnon arvoinen kulttuuriteko tai -tapahtuma.
Vuoden nuori riihimäkeläinen taiteilija -tunnustuspalkinnon tarkoituksena on muun muassa kannustaa nuoria ammattitaiteilijoita heidän urallaan ja tehdä näkyväksi riihimäkeläistä luovaa osaamista. Viime vuonna taiteen tunnustuspalkinto myönnettiin kirjoittaja Carlos Lievoselle.
Kulttuurin tunnustuspalkinto myönnetään puolestaan kulttuurin alalla ansioituneelle riihimäkeläiselle tai Riihimäellä vaikuttavalle henkilölle tai yhteisölle. Viime vuonna kunniakirjan sai elokuvakasvattaja Reijo Kurkela, joka on toiminut jo yli 30 vuoden ajan Elokuvakulttuuriyhdistys Kino Sampo ry:n kantavana voimana.
Pitkät perinteet palkitsemisella
Kaupungin vs. kulttuurituottaja Lyti Aaltonen kertoo, että riihimäkeläiset ovat innokkaita esittämään palkinnon saajia, mutta tokihan ehdotuksia voi tehdä vielä enemmänkin.
Palkinnon saajia on vuosien saatossa ollut lukuisilta eri aloilta. Ensimmäinen vuoden nuori riihimäkeläinen taiteilija palkinto myönnettiin vuonna 2010 kuvataiteilija Katja Luodolle.
– Tunnustuksen saaminen merkitsee sitä, että kaupunkilaiset ovat huomanneet nuoren taiteilijan tekemisen, kuvailee Lyti Aaltonen palkinnon merkitystä.
Kulttuurin tunnustuspalkinto myönnettiin Riihimäellä ensimmäisen kerran vuonna 2015. Kunniakirjan saivat Samuli Parosen seuran toimijat Kaarina Ivanoff ja Kirsi Ollila.
Kaupunkilaiset voivat tehdä vuoden 2023 ehdotuksia vapaamuotoisten perusteluiden kera 29. syyskuuta saakka. Ehdotukset voi lähettää osoitteeseen kulttuuri@riihimaki.fi. Taiteen ja kulttuurin tunnustuspalkinnoista päättää Riihimäen kaupungin elinvoimalautakunta.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.