Purettavien rakennusten materiaalien kierrättäminen uudelleen käyttöön on tällä hetkellä hankalaa.
Vanhoista rakennuksista kertyvien materiaalien kierrätystä pyritään parhaillaan kehittämään, mutta purkumateriaalien käyttökelpoisuuden varmistaminen on vielä puutteellista.
Purettavien rakennusten kierrättämisen ympärille toivotaan myös lisää yritystoimintaa perinteisen purkutoiminnan ympärille.
– Rakentamislaki tulee voimaan reilun vuoden päästä, vuoden -25 alusta. Silloin muun muassa kiertotalous tulee ihan lakiin ja rakennukset pitää suunnitella myös niin, että ne on purettavissa ja materiaalit ovat uudelleen käytettävissä. Kierrättäminen uudelleenkäyttöön ei ole tällä hetkellä kauhean helppoa, kertoo Oulun kaupungin rakennusvalvonnan ilmastoneuvoja Tommi Riippa.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.