Hyppää sisältöön

Lähes 5 000 ihmistä vaatii Lappeenrannan kauppatorin säilyttämistä nykyisellä paikallaan

Lappeenrannan kaupungin johdolle luovutettiin tiistaina adressi, jossa vaaditaan kauppatorin säilyttämistä nykysellä paikallaan.

Seitsemän ihmistä seisoo rivissä ja katsoo hymyillen kameraan. Suurella osalla heistä on Me sydän kauppatori -paita.
Raimo Kietäväinen, Mikko Europaeus, Leo Lipiäinen, Jorma Pyysalo, Anne Rantanen, Tiina Back-Martin ja Antti Pyysing valmistautuivat tiistaiaamuna antamaan adressin kaupungin johdolle. Kuva: Ville Toijonen / Yle
Tanja Hannus
Avaa Yle-sovelluksessa

Adressi Lappeenrannan kauppatorin säilyttämiseksi nykyisellä paikallaan on kerännyt lähes 5 000 allekirjoitusta.

Kauppatorin säilyttämistä nykyisellä paikallaan kannattavat ihmiset ovat voineet kirjoittaa nimensä paperiadressiin Lappeenrannan kauppatorin kioskeilla tai netissä osoitteessa adressit.com.

Lappeenrannan Killan ja Lappeenrannan Toriyhdistyksen organisoimaan adressiin on viime sunnuntaihin mennessä tullut 4 394 allekirjoitusta ja nettiadressiin 480 allekirjoitusta. Yhteensä allekirjoituksia on siis 4 874.

Lappeenrannan kauppatori säilytettävä nykyisellä paikallaan -niminen nettiadressi on edelleen auki allekirjoituksia varten.

Adressi on nyt annettu kaupungin johdolle. Video: Ville Toijonen / Yle, Jasmina Kauta / Yle

Lappeenrannan Kilta ry ja Lappeenrannan Toriyhdistys ry luovuttivat adressin Lappeenrannan kaupungin johdolle kaupungintalolla tiistaina aamulla.

Lappeenrannan kaupunki päätti vuonna 2020 rakentaa uuden jäähallin Kisapuistoon. Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva esittää monitoimiareenan sijainniksi kauppatoria.

Lappeenrannan kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa 9. lokakuuta.

Kaupunki on avannut monitoimiareenaselvityksen sisältöä kaupunkilaisille esimerkiksi infotilaisuudessa sekä verkkosivullaan.

Suosittelemme