Hyppää sisältöön

HPK:n kapteeni Juuso Hietanen: Joukkueen tavoite on asetettu playoffeihin

Viimeistään keväällä HPK aikoo olla parhaimmillaan. Joukkueen kausi alkaa tiistaina ottelulla Rauman Lukkoa vastaan.

Mustaan huppariin pukeutunut Juuso Hietanen lähikuvassa jääkiekkojoukkueen pukukopissa, jonka seinällä oranssisia HPK-logoja.
Juuso Hietanen viihtyy ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen kotikonnuillaan Hämeenlinnassa. Kuva: Tiina Kokko / Yle
Tiina Kokko

Hämeenlinnan Pallokerhon kapteeni Juuso Hietanen toivoi ennen viimeistä harjoituspeliä, että joukkue saa ehjän suorituksen ennen sarjakauden käynnistymistä. Peli Ässiä vastaan päättyi voittoon.

Mittely jääkiekon SM-mitaleista käynnistyy HPK:n osalta tiistaina, kun joukkue matkustaa Rauman Lukon vieraaksi. Ensimmäinen kotipeli on perjantaina 15. syyskuuta. Vastaan luistelee TPS Turusta.

Hietasen mukaan tunnelmat ovat odottavat.

– Tässä on tehty pitkään hyvin hommia tätä uutta kautta varten, niin ollaan mahdollisimman valmiita tiistaina.

Joukkue on asettanut omaksi tavoitteekseen pääsyn playoffeihin.

– Se on meidän selkeä tavoite. Pyrimme pelaamaan mahdollisimman hyvin ja parantamaan pelaamista kauden mittaan. Ei peli välttämättä heti kauden alussa ihan valmista ole. Totta kai siihen pyritään, mutta tarkoitus olisi se, että oltaisiin keväällä parhaimmillaan.

”Hyvä ilmapiiri ja meininki”

Alkava kausi on Pallokerholle kaikin puolin uusi, sillä joukkueen lisäksi henkilöitä on vaihtunut sekä valmennuksessa että HPK:n johdossa. Valmentajana on Mestiksestä Liigaan tullut Maso Lehtonen.

– Hyvin on lähtenyt hommat toimimaan. On ollut tosi hyvä ilmapiiri ja meininki, sanoo Juuso Hietanen.

Kapteenina Hietanen halua tuoda pukukoppiin positiivista ilmapiiriä ja välittämistä, jossa kaikki otetaan huomioon. Tosin positiivisen ilmapiirin luominen on koko ryhmän asia, ei pelkästään kapteeniston.

HPK on kertonut, että se panostaa alkavalla kaudella ottelutapahtumiin. Luvassa on esimerkiksi teema-otteluita.

Ensimmäisessä kotipelissä Pallokerho haluaa korostaa seuran yhteisöllisyyttä ja yhteisön tukea Liiga-joukkueelle. Seura järjestää muun muassa kulkueen, johon liittyvät seuran juniorijoukkueet sekä naisten Liiga-joukkue. Myös yleisöä toivotaan mukaan paikalle.

Kulkue kokoontuu ja lähtee liikkeelle Soraharjunkadun päässä sijaitsevasta Kaurialan Liikennepuistosta.

Suosittelemme