Suomen viranomaisten toiminta itärajalla jatkuu toistaiseksi entisellään EU:n venäläisautoja koskevista ohjeista huolimatta.
Euroopan komissio ohjeisti viime perjantaina jäsenmaitaan kieltämään venäläisrekisterissä olevien autojen tulon EU:n alueelle.
Uutinen aiheutti hätäännystä venäläisissä, mutta toistaiseksi rajalla toiminta venäläisiä kohtaan ei ole muuttunut. Esimerkiksi kaksoiskansalaiset voivat kulkea Venäjän kilvissä olevilla autoillaan Suomeen normaalisti.
Venäläinen Sofia Miroedova tuli tiistaina Suomeen Venäjältä. Hän opiskelee Suomessa, mutta on kotoisin Venäjältä. Miroedova on hyvin perillä pakotteista, mutta ei pidä ajatuksesta rajoitusten tiukentamisesta.
– Olisi inhottavaa, jos autoani ja henkilökohtaisia tavaroitani alettaisiin tutkia entistä enemmän. Pitäisi miettiä tarkkaan, mitä otan mukaani ja missä tavarani on valmistettu.
Suomalaiskilvet helpottavat matkustamista
Nuori nainen kertoo, että toistaiseksi hän voi pakata matkalaukkunsa melko huolettomasti. Myöskään ajoneuvopakotteet eivät vielä jännitä, sillä hänen autonsa on rekisteröity Suomeen.
Miroedova on kuitenkin huomannut, että rajan ylittäminen on paljon helpompaa suomalaisilla kilvillä kuin venäläisillä.
– Venäläisillä kilvillä liikkuville rajan ylitys ei ole mukavaa. Rajoitukset eivät ole reiluja, me tavalliset venäläiset emme ole tehneet mitään, emmekä me voi vaikuttaa siihen, mitä Venäjän valtio tekee.
Sofia Miroedova liikkuu rajan yli venäläisellä passilla, sillä hän ei ole Suomen tai muun maan kansalainen. Miroedova uskoo ylittämisen olevan haastavampaa tulevaisuudessa ja kertoo sen vaikuttavan siihen, kuinka paljon hän kulkee rajan ylitse.
– Venäläisten ystävieni vierailu luonani Suomessa on mahdotonta, ja perheen vierailuista tulee maksaa joka kerta. Äitini asuu Pietarissa ja hänen täytyy matkustaa Moskovaan saadakseen viisumin Suomeen. Se ei ole halpaa.
Rajaliikenteessä ei vielä muutosta
Kaakkois-Suomen raja-asemilla liikennemäärät ovat säilyneet samana alkuviikosta Venäjällä levinneistä huhuista huolimatta.
Sofia Miroedova kertoo, ettei hänen tutuiltaan ole toistaiseksi takavarikoitu esimerkiksi venäläisiä rekisterikilpiä. Hänen mukaansa väitetyistä takavarikoista on kuitenkin uutisoitu Venäjällä.
Ulkoministeriön pakotetiimin tiiminvetäjä Pia Sarivaara vahvistaa, ettei Tulli ole alkanut takavarikoida autoja Suomen ja Venäjän rajalla. Venäläisissä kilvissä olevilla autoilla voi siis edelleen tulla Suomeen.
– Tarkoituksena ei ole aiheuttaa ongelmia niille venäläisille, jotka ovat jo tulleet Suomeen ennen käytäntöjen muuttamista tai pakotteen soveltamista.
Sarivaara varmistaa, että mikäli Suomen rajavartiolaitoksen tai tullin toimintamalleihin tulee pakotteiden takia muutoksia, niistä tiedotetaan hyvissä ajoin.
Voit keskustella aiheesta 13.9. kello 23.00 asti.