Hämeen poliisin mukaan terrorismirikosjutussa ilmi tullut, pääministeri Sanna Mariniin (sd.) kohdistunut mahdollinen uhka ei ollut yllätys. Lahden terrorismirikosepäilyn esitutkintamateriaalista ilmenee, että kaksi jutussa syytettyä miestä keskustelivat iskemisestä sosiaalidemokraattien tilaisuuteen Lahden torilla kesällä 2022. Silloinen pääministeri esiintyi tilaisuudessa.
Syytteiden käsittely alkoi maanantaina Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.
Hämeen poliisin ylikomisarion Jouni Takalan mukaan hieman vastaavankaltaisia mahdollisia uhkatilanteita tai seurattavia asioita on vuosittain eri tilaisuuksissa.
– Kaiken kaikkiaan poliisilla on hyvä valmius eri toimintojen kautta seurata niin yleistä keskustelua, tapahtumia kuin tiettyjä henkilöitä, joiden tiedetään käyttäytymisen tai entisyyden perusteella mahdollisesti suunnittelevan jotain tällaista. Tietysti jos mennään asiassa vielä pidemmälle, tässä on Suojelupoliisilla oma roolinsa, ja viranomaiset käyvät aktiivista keskustelua erilaisten tilanteiden varalta.
Hän muistuttaa, että pääministerin turvallisuudesta vastaa aina oma organisaatio, jonka tukena paikallispoliisi toimii.
Ylikomisario Takala sanoo, ettei asukkailla ole syytä huoleen.
– En näkisi, että tavalliselle lahtelaiselle on minkäänlaista uhkaa tai tällä hetkellä syytä olla asiasta huolissaan. Tietysti ajan hengen mukaisesti erilaiset ylilyönnit ääriajattelussa ovat yleistymään päin, ja se tietysti tarkoittaa meille lisää varautumista.
Hänen mukaansa viranomaiset ovat tähän mennessä onnistuneet varautumaan mahdollisiin uhkiin hyvin.
– Tietysti aina täytyy toivoa, että olemme askelen edellä, ennen kun mitään sattuu, mutta sellaistahan ei kukaan voi taata, Takala myöntää.
”Toivottavasti ääriliikkeiden olemassaoloon herätään”
Lahden kaupunginhallitus on pyytänyt ja saanut poliisilta selvityksen terrorismirikosepäilyistä ja vaikutuksista kaupungin turvallisuuteen. Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén (sd.) pitää helpottavana tietoja, että välitöntä uhkaa ei ole.
Päättäjiin kohdistuvan vihan vaikutukset mietityttävät kuitenkin poliitikkoa.
– Jos ilmapiiri kiristyy, ääriliikkeet vahvistuvat ja puheet kovenevat, se voi vähentää tällaisen tehtävän houkuttelevuutta, ja se on huolestuttavaa demokratian kannalta, hän sanoo.
Hildén toivookin, että Lahden-tapaus avaa silmiä.
– Tällaisten ääriliikkeiden olemassaolo on Suomessakin totta. Toivottavasti siihen herätään nyt ja mietitään toimenpiteitä, miten tällainen kehitys voidaan estää.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.