Forssan seutu saa 156 000 euron suuruisen tukisumman yritystoiminnan kehittämiseen ja työllisyyden parantamiseen. Hämeen maakuntahallituksen myöntämä tuki käytetään elinkeinostrategian päivittämiseen.
Forssan seudulla on lyhyessä ajassa koettu useampi konkurssi. Näiden seurauksena alueen työttömyys on kasvanut, etenkin rakennustuoteteollisuudessa. Samaan aikaan osa seudun muista toimialoista on kärsinyt työvoiman puutteesta jo vuosia.
FORCE -hankkeen keskeinen tavoite on aktivoida yrityksiä hyödyntämään uusia teknologioita ja erilaisia digitaalisia palveluja. Näiden lisäksi pohditaan tyhjille jääneiden toimitilojen hyödyntämistä sekä työmatkaliikkumisen helpottamista.
Hanke on käynnissä 1.9.2023–31.8.2025 välisen ajan.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.