Hämeenlinnan kaupunginhallitus päätti selvittää vielä Hämeenlinnan rautatieaseman ostoa. Maanantaina kokoontunut hallitus palautti asian uudelleen valmisteluun.
Virkamiesten valmistelema päätösesitys olisi torjunut VR:n tarjouksen tässä vaiheessa, koska tiloille ei nähty tarvetta. Valmistelutekstissä mainitaan kuitenkin, että kaupunki omistaa asemarakennuksen tontin ympäristön ja on mahdollisesti kiinnostunut kehittämään sitä tulevaisuudessa.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Koskinen (kok.) kertoo tekstiviestillä, että nyt päätetyssä uudelleen valmistelussa tarkastellaan vielä aseman hintaa ja muita mahdolliseen kauppaan vaikuttavia asioita.
VR teki aseman kiinteistöstä myyntitarjouksen kaupungille toukokuussa. VR on aikeissa luopua lähivuosina useiden matkustaja-asemien omistuksesta. Punatiilinen asemarakennus on valmistunut 1921. Hämeenlinnan asemarakennus on suojeltu ja rakennus puistoineen kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin ympäristöihin.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.