Keinuja-taideteos on todennäköisesti tuttu jyväskyläläisille, mutta saattaa herättää huolta ulkopaikkakuntalaisissa. Nopealla vilkaisulla nimittäin näyttää siltä, että sillan alla keinussa istuu oikea ihminen.
Teoksen yhdennäköisyydestä ihmiseen kertoo se, että Keinuja on aiheuttanut tehtäviä pelastuslaitokselle.
Viimeksi näin kävi tämän vuoden toukokuussa. Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Samuli Norvapalon mukaan paikalla oli useampi yksikkö selvittämässä tilannetta.
Jyväskylästä soitetut hätäpuhelut ohjautuvat ensisijaisesti Vaasan hätäkeskukseen, jossa päivystäjät tietävät taideteoksen.
Hätäkeskuksen asiantuntija Juha Viitasen mukaan puheluita tuli aiemmin enemmän, mutta sittemmin ne ovat lähes loppuneet.
– Ainakin paikallisille ihmisille teos lienee jo tuttu, hän arvelee.
Keinuja on roikkunut Kuokkalan sillan alla yli 20 vuotta. Sen on tehnyt kuvanveistäjä Seppo Uuranmäki.
Teoksen mallina oli tunnettu mentalisti
Alun perin Keinuja oli tarkoitettu väliaikaiseksi.
Uuranmäkeä pyydettiin tekemään teos vuonna 2002 järjestettyyn Jyväsjärven ympäristötaidenäyttelyyn. Näyttelyn tarkoituksena oli elävöittää järven ympäri kulkevaa Rantaraittia.
Mitä ilmeisimmin kaupunki kuitenkin tykästyi teokseen, sillä se roikkuu sillan alla tänäkin päivänä.
Ajatuksen Keinujaan Uuranmäki sai eräältä ystävältään, joka oli ehdottanut juhannuskeinun ripustamista vuonna 1997 avatun Kärkisten sillan alle.
– Se tuli mieleen. Useimmat ajatuksistahan tulevat jostain ympäristöstä, sanoo Uuranmäki.
Niinpä Uuranmäki ehdotti ystävälleen, jos hän toteuttaisi tämän idean hieman eri tavalla. Ystävälle asia sopi.
Teoksen malliksi Uuranmäki pyysi ystäväänsä, mentalisti ja taikuri Jose Ahosta. Keinuja ei kuitenkaan ole Ahosen muotokuva, vaan mallina Ahonen edusti nuorta miestä.
Uuranmäki kertoo pitävänsä suuria rakennelmia voimakkaina. Ne saavat hänet tuntemaan oman pienuuden.
– Ehkä tämä oli pieni humoristinen vastaisku. Otetaan iso rakennelma pienen yksilön hyötykäyttöön.
Seurana muun muassa joulupukki
Keinuja on innoittanut ihmisiä toteuttamaan erilaisia tempauksia. Esimerkiksi kesällä 2022 teoksen rinnalla keinui joulupukki.
Vuonna 2014 teoksen edessä ehti hetken aikaa roikkua tietokoneen näyttö. Tuolloin nimettömänä pysytellyt ripustaja kertoi Ylelle, että tempaus oli kannanotto nykyihmisten jatkuvaan ruutujen tuijottamiseen.
Taiteilijaa tempaukset ovat riemastuttaneet. Hän kertoo pitävänsä sellaisesta julkisesta taiteesta, joka sallii osallistumisen.
Teoksen vahingoittaminen on asia erikseen. Uuranmäki kertoo, kuinka alkuvaiheessa joku oli irrottanut toisen köysistä, joista Keinuja roikkuu. Sittemmin rakennelmia on vahvistettu.
Uuranmäen mukaan teos on herättänyt suurta huomiota. Hän on saanut teoksesta paljon palautetta, josta suurin osa on ollut myönteistä.
Se, että jotkut soittavat teoksesta hätäkeskukseen, on Uuranmäen mukaan merkki siitä, kuinka ylimalkaisesti ja huolimattomasti osa ihmisistä katsoo ympäristöä. Niinpä asia on lähinnä huvittanut.
– Jos muutaman sekunnin vaivautuu oikeasti katsomaan, kyllähän siitä tajuaa, että ei tuo ole oikea.
Mitä mieltä sinä olet ympäristötaiteesta tai Keinujasta? Voit kommentoida juttua maanantaihin 18. syyskuuta kello 23:een saakka.