Kemin kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina Sauvosaaren pistetalojen asemakaavamuutoksen. Kaava vaatii vielä valtuuston hyväksynnän.
Muutos mahdollistaa uudiskerrostalon rakentamisen Kauppakadun puoleiselle korttelin osalle. Tontilla on viime vuosina sijainnut väliaikaisia sairaalan psykiatrian hoitotiloja.
Kaavamuutos tarkoittaa sitä, että sairaalan kupeessa sijaitsevaan kortteliin voi nyt rakentaa kolmannen pistetalon jo olemassaolevan kahden lisäksi.
Kaavassa edellytetään, että uudisrakennus täydentää kooltaan, muodoltaan ja väritykseltään jo olemassa olevia rakennuksia, joita kemiläiset ovat rakennusten värin vuoksi tottuneet kutsumaan myös Sinapiksi ja Ketsupiksi.
Asemakaavamuutoksen laadinnan kohteena on siis noin 0,49 hehtaarin alue Sauvosaaren länsiosassa Merikadun ja Kauppakadun kolmiomaisessa kulmauksessa. Alue rajautuu koillisreunastaan Länsi-Pohjan keskussairaalakompleksiin.
Kaavamuutosalueella sijaitsevat vuosina 1956 ja 1958 rakennetut kaksi 6,5-kerroksista pistetaloa. Alkujaan ne on rakennettu sairaanhoitajien asuinrakennuksiksi. 1980-luvun alussa runsaasta sadasta soluasunnosta rakennettiin noin 40 yksiötä kolmeen ylimpään kerrokseen.
Kummankin pistetalon alemmissa kerroksissa sijaitsee Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin hallinnon tiloja. Kaavamuutosalue on keväällä 2022 tehdyillä kiinteistökaupoilla siirtynyt kokonaisuudessaan yksityisomistukseen.
Lisää Lapin uutisia kootusti verkkosivultamme.