Oulussa suunnitellaan uutta kevyenliikenteen väylää kaupungin keskustasta Haukiputaalle Virpiniemeen. Väylä on suunniteltu kulkemaan uutta reittiä nykyisen katujen varsia seurailevan ja liikenteeseen nähden liian kapean reitin sijasta.
Uusi rantareitti aiotaan valaista koko matkalta uudenlaisella valaistustekniikalla, jossa jokaista valoa voidaan säädellä liikenteen tarpeiden mukaan.
Reitti on tarkoitus rakentaa tulevina vuosina neljässä vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa valmistuisi yhteys keskustasta Rajahaudantielle. Reitin kokonaispituus olisi parikymmentä kilometriä.
Liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelmassa oleva reitti on mainittu myös Oulun yleiskaavassa, jossa reitti on ollut esillä jo vuodesta 2019. Nyt asia on esillä, kun kaupunki päättää reitin varrelle tulevan uuden asuinalueen vaatimasta kaavamuutoksesta.
Uusi alue on tarkoitus rakentaa nykyisen Taskilan asuinalueen ja Letonnimen luonnonsuojelualueen väliin. Tässä kaavasuunnitelmassa on mukana myös osa uuden kevyenliikenteen vaatimaa reittiä Rajahaudantien ja Suolamännyntien välisellä alueella.
Asuntoalueen muutetun kaavan asettamisesta uudelleen nähtäville päättää yhdyskuntalautakunta.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.