Hyppää sisältöön

Yhden yön liikennevalvonta Lahdessa: useita rikosilmoituksia, sakkoja ja liikennevirhemaksuja

Poliisin mukaan tehovalvonta oli tarpeellinen ja valvontaiskuja jatketaan syksyn aikana eri puolilla Hämettä.

Poliisi auto edessä ja taustalla sininen henkilöauto.
Poliisi aikoo jatkaa liikennevalvontaa kansalaisten pyyntöjen ja palautteiden pohjalta jatkossakin. Kuvituskuva. Kuva: Arash Matin / Yle
Kalle Suomi

Hämeen poliisin liikennevalvonta Lahden alueella viime viikonloppuna poiki useita rikosilmoituksia, sakkoja ja liikennevirhemaksuja.

Perjantain 8. syyskuuta ja lauantain 9. syyskuuta välisenä yönä tehty tehovalvonta perustui kansalaisilta saatuihin valvontapyyntöihin ja palautteisiin.

Liikennettä valvottiin pääasiassa Lahden keskusta-alueella, mutta nopeusvalvontaa tehtiin myös Lahden eteläisellä kehätiellä ja moottoritiellä.

Ylinopeuteen liittyvästä törkeästä liikenteen vaarantamisesta kirjattiin kolme rikosilmoitusta. Näissä nopeuden ylitykset olivat 57, 60 ja 87 kilometriä tunnissa yli sallitun nopeuden.

Kaikki kolme kuljettajaa määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Näiden lisäksi 14 muuta ylinopeutta tuottivat sakot.

Lisäksi yhden yön tehovalvonnassa kirjattiin rattijuopumuksia, kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta sekä pienempiä rikkeitä.

Yhden sakon sai mopon kuljettaja, jonka mopon nopeudeksi mitattiin poliisin koeajossa 99 kilometriä tunnissa.

Poliisi puuttui myös mopojen varustepuutteisiin, suojatiesäännöksiin sekä häiritsevään ajotapaan.

Hämeen poliisi kertoo jatkavansa valvontapyyntöihin ja palautteisiin perustuvia liikenteen valvontaiskuja.

Poliisihallituksen aiemmin määräämien teemavalvontojen lisäksi liikennettä aiotaan syksyn aikana tehovalvoa myös joillakin muilla Hämeen poliisilaitoksen taajama-alueilla.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.

Suosittelemme