Hyppää sisältöön

Iitin aurinkovoimalahanke etenee ennakoitua hitaammin

Kausalaan kaavaillun aurinkovoimalan rakennuslupa sai lainvoiman kesällä.

Oomi Oy:n omistama Vihreäsaaren aurinkovoimala Oulussa 29.6.2023
Uudessa hallitusohjelmassa edistetään aurinkovoimainvestointeja maankäytön kannalta sopiville paikoille. Kuvituskuva. Kuva: Rami Moilanen / Yle
Petri Niemi

Iittiin kaavailtu mittava aurinkovoimala ei ole vielä edistynyt merkittävästi.

Puistoa rakennuttavan Yrjö & Hanna -säätiön toimitusjohtaja Petri Kokkonen viestittää lyhyesti sähköpostitse hankkeen nykytilanteesta.

– Kohteella on rakentamisvalmius, mutta nyt monet hankkeet hieman siirtyvät. Niin tämäkin.

Viime toukokuussa Kokkonen arvioi, että rahoittaja oli tiedossa. Lisätietoa rahoituksesta ja rakennusaikataulusta olisi voinut tulla kesälomien jälkeen.

Alueen rakennuslupa sai lainvoiman kesällä.

Kunta ei huolestu aikatauluviiveistä

Kausalaan on tarkoitus rakentaa teollisen mittakaavan aurinkovoimala, jonka vuotuinen energiantuotto on 60 000 MWh. Tämä vastaa noin 85 000 kerrostalokaksion sähkön vuosikulutusta.

karttakuva kausalasta, johon on merkitty aurinkovoimalan paikka
Kuvan ylälaitaan on merkitty alue, johon aurinkovoimala on tarkoitus rakentaa. Kuva: Kuvakaappaus Sun Iitti Oy:n nettisivulta

Iitin kunnanjohtaja Jarkko Salonen ei ole huolestunut viivästyksistä.

– Verrattuna esimerkiksi tuulivoimahankkeisiin tämä on edennyt nopeammin.

Salosen mukaan yksi syy aikatauluun voi löytyä sähkön hintakehityksestä, joka vaikuttaa muun muassa kannattavuuslaskelmiin ja rahoittajien ajatuksiin.

Hanke on tarkoitus toteuttaa yhdessä Yrjö ja Hanna -säätiön ja Iitin kunnan kanssa, joka vuokraa yhtiölle noin puolet hankkeen edellyttämästä alueesta.

Hankkeen toteuttaa ja tulevan voimalan omistajana toimii Sun Iitti Oy.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.

Suosittelemme