Hyppää sisältöön

Kommentti: Hyvästi, jäätävät murskajaiset! Kansojen liiga on odotettu uudistus, josta Helmarit kokee hyötyvänsä huimasti

Helmarit liitelee historian ensimmäisiin naisten Kansojen liigan peleihin hyvistä asetelmista. Kaiken järjen mukaan joukkue nousee syksyn pelien päätteeksi A-liigaan, kirjoittaa Yle Urheilun Hinni Hirvonen.

GHelmarit juhlii.
Helmarit on voittanut Skotlantia lukuunottamatta kaikki vuoden maaottelunsa. Kuva: All Over Press / Juha Tamminen
Urheilutoimittaja Hinni Hirvonen.
Hinni HirvonenUrheilutoimittaja
Avaa Yle-sovelluksessa

381 päivää.

Niin kauan on ehtinyt kulua Helmareiden edellisestä kilpailullisesta ottelusta, kun peli potkaistaan ensi viikon perjantaina Turussa käyntiin.

Ottelu Slovakiaa vastaan on historiallinen, sillä tänä syksynä myös naiset pelaavat ensimmäistä kertaa miesten puolelta tuttua Kansojen liigaa.

Suomi pelaa toiseksi korkeimmalla tasolla B-liigassa, missä se kohtaa Slovakian lisäksi Romanian ja Kroatian.

Muutos on odotettu, sillä naisten puolella myös EM-karsinnat pelataan vastedes Kansojen liigan kaltaisella pelisysteemillä. Se tarkoittaa, että viime karsinnoista nähdyt, jopa 20–0-päättyneet järjettömät murskajaiset jäävät historiaan.

EM-karsinnoista kahdeksan A-liigan parasta joukkuetta etenee suoraan EM-lopputurnaukseen, ja loput kahdeksan paikkaa jaetaan jatkokarsinnoissa. Niissä jäljellä olevista paikoista taistelevat A-liigan lohkokolmoset- ja neloset, C-liigan lohkovoittajat ja kolme parhaiten sijoittunutta lohkokakkosta sekä B-liigan lohkovoittajat, lohkokakkoset ja lohkokolmoset.

Sekavaa? Ehkä.

Hyödyllistä? Ainakin keskinkertaisille ja paremmille maille. Pienempien maiden kohdalla on herännyt huoli, jäävätkö C-liigan pahnanpohjimmaiset lopullisesti kelkasta, vaikka tuskin Georgia jää kaipaamaan Ruotsin kanssa samassa lohkossa pelaamista. Ruotsi kun haki lohkon heittopussista vieraskentältä 15–0-voiton.

Katsojakin saattaa siis kiittää!

Heidi Kollanen kaatuu.
Ratinan kaatosateessa Skotlanti-kamppailua seurasi lähes viisituhatta silmäparia. Keskiviikon tiedotustilaisuudessa Helmarit kertoi tavoittelevansa Helsingissä pelattavaan, Helmareiden 50-vuotistaitavalta juhlistavaan lokakuun Kroatia-otteluun yli kymmentätuhatta katsojaa. Kuva: All Over Press / Juha Tamminen

Suomelle tauko kilpailullisista peleistä tuli hyvään aikaan: EM-pettymystä seurasi valmentajan vaihdos, kun edellinen päävalmentaja Anna Signeul sai lähteä viime kesänä kohun saattelemana. Marko Saloranta on saanut tuoda muutoksiaan rauhassa.

Kansojen liigaan Helmarit lähteekin erittäin hyvistä asetelmista, eikä pelkästään tulosten valossa. Suomi on hävinnyt vuoden aikana pelatuista otteluista vain yhden: heinäkuussa EM-karsintatappioista suivaantunut Skotlanti haki Tampereelta 2–1-voiton.

Matkalla ovat kaatuneet kaikki Kansojen liigan vastustajat: Slovakia kahdesti, ensin 1–0 ja sitten 2–0, Romania 4–0 ja Kroatia 4–1.

Marko Saloranta
Marko Saloranta johtaa Helmareita kohti EM-kisoja 2025. Kuva: All Over Press / Juha Tamminen

Toki vastustajatkin ovat olleet heikompia kuin esimerkiksi viime EM-kisoihin valmistautuessa, mutta esimerkiksi Islannin kaatamista voi pitää hyvänä suorituksena.

Kaiken järjen mukaan Helmarit nousee syksyn pelien päätteeksi A-liigaan ja pääsee aloittamaan EM-karsinnat kuuden voiton tuoman itsetuntobuustin turvin.

Se on myös joukkueen tavoite.

– Rive (Markku Kanerva) puhui miesten Kansojen liigan kohdalla varapatruunasta, mutta meille se on vielä enemmän. Se (A-liigaan nouseminen) antaa selkeästi etua myös karsintaan, Saloranta pohti tänään keskiviikkona joukkueenjulkaisun yhteydessä.

Jutta Rantala
Jutta Rantala on yksi kesällä seuraa vaihtaneista. Kuva: All Over Press / Juha Tamminen

Pelaajista moni on onnistunut paitsi maajoukkuepaidassa, myös seurajoukkuetasolla.

Eva Nyström nousi joukkueeseen jo Signeulin aikana, mutta on Anna Westerlundin lopettamisen jälkeen ottanut paikkansa joukkueessa tyylillä. Nyström on Damallsvenskanin mestaruustaistossa Häckeniä uhmaavan Hammarbyn luottopuolustaja.

Katariina Kosolan mainiot otteet tekivät vaikutuksen myös Ruotsin suurseura Häckeniin, joka osti 22-vuotiaan keskikenttäpelaajan Örebrosta ja kiinnitti hänet peräti kolmivuotisella sopimuksella.

Olga Ahtinen jäi hämmästyttävän pieneen rooliin Signeulin aikana, mutta Saloranta on luottanut Ahtiseen. Loukkaantuminen varjosti alkukautta, mutta viime kauden Damallsvenskanin parhaaksi valittu Ahtinen siirtyi elokuussa Superliigaan Tottenhamin riveihin.

Maajoukkueen kaikkien aikojen maalitykki Linda Sällström suorittaa parhaillaan lääkärinharjoitteluaan, mutta on joukkueessa mukana. Enää maalinteko ei ole kuitenkaan pelkästään konkarihyökkääjän harteilla.

Sällströmin tavoin maajoukkueen paidassa on tänä vuonna neljästi onnistunut Jutta Rantala, joka seurasi tosin penkiltä 8–0-voittoon päättynyttä maali-iloittelua Unkaria vastaan. Rantalan otteet on huomattu myös muualla. Kesällä hän sai siirron kovaan Englannin Superliigaan, Leicesterin riveihin.

– Jutta tulee varmasti olemaan meille nyt ja tulevaisuudessa todella merkittävä pelaaja, Saloranta suitsutti joukkuejulkistuksessa.

Oona Sevenius juoksee.
Oona Sevenius debytoi Helmareissa heinäkuussa Islantia vastaan. Tällä kaudella AC Milanin kesään 2026 kiinnittämä Sevenius pelaa lainalla italialaisessa Comossa. Kuva: All Over Press / Juha Tamminen

AS Romaan siirtynyt Tinja-Riikka Korpela on kantanut pitkään ykkösvahdin viittaa, mutta Nyströmin seurajoukkuekaveri Anna Tamminen on kuulunut Damallsvenskanin parhaisiin maalivahteihin. Heinäkuun otteluista loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Tamminen on jälleen iskussa, ja viime viikonloppuna hänet valittiin voitokkaan paikallisottelun parhaaksi pelaajaksi.

Myös Saloranta kehui Tammista joukkueenjulkaisun yhteydessä Damallsvenskanin parhaaksi maalivahdiksi.

Elli Pikkujämsä laukoo 1–2-kavennuksen Skotlanti-ottelussa Ratinassa 18.7.2023.
Elli Pikkujämsä siirtyi täksi kaudeksi Ruotsista Racing Louisvilleen, ja loma jäi lyhyeksi. Pikkujämsä iski uransa ensimmäisen maajoukkuemaalin Skotlantia vastaan heinäkuussa. Kuva: Juha Tamminen / All Over Press

Viime vuonna monella pelaajalla loma jäi lyhyeen, kun EM-kisat täyttivät kesän. Tänä kesänä heinäkuun leirillä moni Helmareista kiittelikin, miten hyvältä kunnon loma pitkästä aikaa tuntui.

Kaikille tilanne ei ole samankaltainen. Esimerkiksi Englanti avaa Kansojen liigan taipaleensa vain reilu kuukausi MM-finaaliottelun jälkeen. Moni sekä EM- että MM-kisoissa pelanneiden joukkueiden pelaajista on avainpelaajia myös seurajoukkueissaan, joihin moni palasi pian kisojen jälkeen. Vaikka Englannissa liigapelit käynnistyvät vasta lokakuun alussa, monella eurooppalaisella huippupelaajalla edellisestä kunnon tauosta on ehtinyt kulua tovi.

Leah Williamson vilkuttaa.
Englannin kapteeni Leah Williamson on yksi MM-kisoista poisjääneistä pelaajista. Hän loukkaantui keväällä Mestarien liigan ottelussa. Kuva: Getty Images

Liian moni maksaa kalliin hinnan: jo MM-kisoista huippupelaajia oli polvivamman vuoksi sivussa arviolta joukkueellinen.

Toivottavasti trendi ei jatku tänä syksynä.

Yle näyttää kaikki Suomen ottelut kanavillaan.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Keskustele jutun alla 14.9.2023 kello 23 asti.

Suosittelemme