Hyppää sisältöön

Nuhakierre kurittaa työpaikkoja – työterveyslääkärit kertovat, millainen tilanne syysflunssakaudessa nyt on

Syksyn flunssakausi näkyy kesälomien jälkeen työpaikoilla, mutta influessakausi on vasta tuloillaan. Influenssarokotukset alkavat loka-marraskuussa.

Työntekijä hieroo otsaansa työpöydän ääressä.
Työterveyslääkärien mukaan oireisena on tärkeä jäädä kotiin, jotta taudit eivät pääsisi leviämään työpaikoilla. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Oona Seppänen

Vaihteleviin vuodenaikoihimme kuuluvat kausiflunssat. Ne kurittavat työntekijöitä alasta riippumatta.

Työterveydentarjoajien mukaan syksyn flunssakausi on lähtenyt käyntiin rauhallisesti. Liikkeellä on lähinnä tavallista nuhakuumetta.

– Tänä syksynä työpaikoilla on kiertänyt epäspesifiä ylähengitystieinfektiota, joka on monista eri taudinaiheuttajista johtuvaa, Mehiläisen työelämäpalveluiden johtava työterveyslääkäri Sirkku Martti kertoo.

Ihmisten kerääntyminen kesän jälkeen sisätiloihin saa taudit väkisinkin leviämään, mutta pandemian opit ovat edelleen muistissa. Martti alleviivaa niiden tarpeellisuutta myös nyt flunssakauden aikana.

– Korona-aikana nähtiin, miten hirmuisesti hyödyttiin siitä, kun pestiin käsiä ja vältettiin pärskimistä ihmisten keskellä.

Carita Vuorenpää ja Lotta Lantto leikkausalihoitajat pesevät käsiään ennen leikkaussaliin menoa.
Käsien peseminen, yskimishygienia ja ihmiskontaktien välttäminen. Palataan töihin sitten, kun vointi sen sallii, työterveyslääkärit muistuttavat. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Mehiläisen tilastoitujen sairauspoissaolojen määrä on viime syksyyn verrattuna laskussa. Myös Pihlajalinnassa ja Terveystalolla sama trendi on nähtävissä.

Tämä johtuu osin siitä, että lievän flunssan takia tehdyistä työpoissaoloista sovitaan ensi kädessä esihenkilön kanssa, eivätkä ne aina rekisteröidy työelämäpalveluiden dataan.

Omailmoituskäytäntöä työterveyslääkärit puoltavat vahvasti. Sen mukaan esihenkilön luvalla voi olla 1–5 työpäivää poissa päivä kerrallaan ilmoittaen.

– Se viestii siitä, että työntekijään luotetaan ja esihenkilön kanssa uskalletaan puhua. Turhaan kuormitetaan terveydenhuoltoa tavallisilla flunssakäynneillä, kertoo Ilse Rauhaniemi, Terveystalon johtava työterveyslääkäri.

– Säästämme terveydenhuollon voimavarat niille, ketkä tarvitsevat hoidollista apua ja vakavampiin oireisiin joko tutkimuksia tai hoitoa, sanoo Pihlajalinnan johtava työterveyslääkäri Henni Hyytiä-Ilmonen.

Koronaa on edelleen liikkeellä, mutta ei merkittävästi. Influessakausikin häämöttää vasta loppusyksyllä. Sitä vastaan rokotukset alkavat loka-marraskuussa.

– On hirveän tärkeää, että kaikki ottavat rokotteen. Se suojaa jälkitaudeilta sekä heikommassa asemassa olevia, muistuttaa Rauhaniemi.

Kotiin jääminen oireisena on tärkeää, jotta työpaikkojen nuhakierre saataisiin katkaistua.

Työterveyslääkäreiden mukaan flunssaoireisena jäädään ja ohjataan jäämään kotiin herkemmin kuin ennen pandemiaa. Taudit pitää myös muistaa parantaa kunnolla.

Syysflunssan kanssa maltti on valttia.

– Kuten vanha kansa sanoo: flunssa paranee kahdessa viikossa ilman hoitoa ja neljässätoista vuorokaudessa hyvällä hoidolla, sanoo Hyytiä-Ilmonen.

Suosittelemme