Hyppää sisältöön

Suuren teollisuusrakennuksen kattopalo saatiin sammutettua Loimaalla

Paikalle hälytettiin suuri määrä pelastuslaitoksen yksiköitä.

Pelastuslaitoksen punainen nostolava-ajoneuvo harmaan teollisuusrakennuksen seinän edessä. Ajoneuvon ympärillä on useita pelastajia huomiokeltaisissa vaatteissa. Yksi heistä nousee nostolava-auton koriin.
Kuvituskuva. Kuva: Ari Welling / Yle
Eino Kossila
Avaa Yle-sovelluksessa

Suuren teollisuusrakennuksen tulipalo Loimaan Hirvikoskella on saatu sammutettua. Kyse oli pelastuslaitoksen mukaan noin 10 000 neliön kokoisen teollisuusrakennuksen kattorakenteiden palosta.

Paikalle hälytettiin torstaiaamuna 31 pelastuslaitoksen yksikköä Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen pelastuslaitoksilta.

Pelastuslaitos pyysi aamulla ihmisiä välttämään liikkumista alueella pelastusajoneuvoliikenteen vuoksi.

Hälytys tuli pelastuslaitokselle torstaiaamuna kello 8.26. Palo saatiin sammutettua noin kello 10.

Käynnissä on palopaikan jälkiraivaus. Henkilövahinkoja ei sattunut.

Uutista korjattu: jutussa puhuttiin alun perin tuhannen neliön rakennuksesta. Pelastuslaitos korjasi rakennuksen olevan 10 000 neliön kokoinen.

Juttu päivitetty kauttaaltaan klo 10.20.

Suosittelemme