Ruotsin länsirannikolla Marstrandin vesissä yli 600 vuotta maannut tykki on osoittautunut yhdeksi Euroopan harvoista keskiaikaisista laivatykkilöydöistä, tällä tietoa jopa vanhimmaksi, kertoo Göteborgin yliopiston johdolla tehty kansainvälinen tutkimus.
The Mariner's Mirror -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa esitelty pieni suustaladattava tykki kertoo, millä tavoin merenkävijät varautuivat matkanteon vaaroihin aikana, jolloin laivatykit olivat uusinta uutta.
Tykki on tutkijoidensa mukaan todellinen huippulöytö, koska tiedot Euroopan ensimmäisistä ruutiaseista ja niiden kehittymisestä ovat yllättävän niukat.
Aikalaiskirjoitusten maininnat ovat epämääräisiä ja niistä on vaikea tulkita, miltä aseet todella näyttivät, tutkimuksessa sanotaan. Löytöjen vähäisyyden takia ongelmia on myös kehityskulkujen ajoituksessa.
Suppilonmuotoisia tykinputkia pidetään yleensä 1400- ja 1500-luvun tavarana, mutta Marstrandin löytö osoittaa, että suppilomainen malli oli olemassa jo aiemmin.
Putkeen osittain jäänyt latinki todistaa, ettei ase ollut merenpohjaan hukattua kauppalastia vaan käytössä aluksessa, kun se kohtasi matkansa pään.
Putkeen oli ladattu ruutia kankaaseen käärittyinä valmispakkauksina, tutkimuksessa kuvaillaan. Putken tavoin myös tällainen latinki on odottamattoman varhainen.
Vaatimaton hamppu- tai mahdollisesti pellavakankaan riekale on kullanarvoinen löytö, koska siitä saatiin aseelle radiohiiliajoitus.
Sen mukaan tykki on peräisin vuosien 1285 ja 1399 väliseltä ajalta, siis jopa jo 1200-luvulta, mutta tutkijat pitävät 1300-lukua todennäköisempänä.
Tutkijat dokumentoivat löydön laserskannauksella ja 3D-mallintamalla. Materiaalin ja sen alkuperän jäljille päästiin kemiallisilla analyyseillä.
Tykki on valettu kuparilejeeringistä, jossa on noin 14 prosenttia lyijyä ja vain vähäisiä määriä tinaa, joka olisi antanut seokselle lujuutta.
Materiaali on kaukana ihanteellisesta myös lyijypitoisuutensa vuoksi, tutkijat sanovat. Valajat eivät ilmeisesti vielä tienneet, että seoksen valuominaisuuksia parantanut lyijy teki siitä samalla haurasta.
Lyijyä suosittiin ehkä myös siksi, että sitä oli helpompi ja halvempi saada kuin tinaa.
Tykki olisi todennäköisesti mennyt käytössä nopeasti kelvottomaksi, sanoo Göteborgin yliopiston meriarkeologi Staffan von Arbin.
– Tulos osoittaa, että työ tapahtui vielä suureksi osin yrittämisen ja erehtymisen kautta, von Arbin sanoo.
Analyysit kertovat, että kupariseoksen lyijy tuli luultavimmin Derbyshirestä Englannista tai Puolan ja Tšekin raja-alueelta Ylä-Sleesiasta.
Kuparimalmi puolestaan oli louhittu nykyisen Slovakian alueella, ja myös tykin valamispaikka saattoi tutkijoiden mukaan olla jossakin päin Itä-Eurooppaa.
He myöntävät arvion epävarmaksi, koska slovakialaista kuparia tiedetään viedyn myöhäiskeskiajalla ja varhaisella uudella ajalla monin paikoin muuallekin Eurooppaan. Myös lyijy oli laajalti liikkunutta kauppatavaraa.
Marstrand oli suojaisa luonnonsatama, josta kasvoi kaupunki. Oivallinen sijainti teki siitä tärkeän solmukohdan Länsi-Euroopan ja Itämeren alueen kauppa-aluksille.
Kirjalliset lähteet kertovat, etteivät tapaamiset aina sujuneet leppoisasti. Hansaliiton valta hiersi paikallisia, ja kauppalaivojen syystä tai toisesta takavarikoiduista lasteista syntyi kärhämää. Ajat olivat myös sotaisat, ja aikalaiset kuvailevat suoranaisia sotatoimia tälläkin alueella.
Merellä oli varauduttava myös merirosvojen jatkuvaan uhkaan.
Laivoissa käytetyt tuliaseet olivat aluksi samat kuin maissa, mutta ennen pitkää niitä alettiin kehitellä erityisesti laivojen varustamiseksi.
Aikalaiskirjoitusten tueksi on vain kolme kiistattomasti ajoitettua varhaista hylkyä, joissa on säilynyt tykkejä.
Sisilian rannikolta Cavolin saaren edustalta löydetty hylky on noin vuodelta 1440. Aluksen tykit olivat takorautaa ja takaaladattavia. Lukumäärä on jäänyt epäselväksi.
Vuonna 1495 Kaakkois-Ruotsin rannikolla uponneessa Tanskan kuninkaan lippulaivassa Gribshundenissa takorautatykkejä oli tutkijoiden arvion mukaan 25–35 ja ainakin kahta eri tyyppiä. Hylyn tutkimukset ovat kesken, mutta ne ovat jo tuottaneet kiinnostavia tarinoita tulipalon tuhoamasta aluksesta.
Kolmas löytö, Zeebruggen hylky, on 1500-luvun alkuvuosikymmeniltä. Belgian rannikolla uponneessa aluksessa näyttää olleen jopa seitsemän erilaista tykkityyppiä, niistäkin useimmat takaaladattavia ja takorautaa.
Vaikka tykit puuttuvat, useista muista myöhäiskeskiajan hylystä on löydetty kiviammuksia. Ne viittaavat siihen, että aluksissa täytyi olla myös jotakin, jolla ne laukaistiin.
Tällainen lupaava löytö on tehty myös Marstrandin satamassa merenpohjaan hajonneiden lankkujen joukosta eli jonkin laivan todennäköiseltä haveripaikalta, vain viiden kilometrin päästä tykkilöydöstä.
– Nyt haluamme tietysti myös paikallistaa ja dokumentoida aluksen, jolle Marstrandin tykki kuului. Vaikka hylky todennäköisesti on pahoin palasina, tarkkaan etsimällä pitäisi silti löytyä sirpaleita, sanoo von Arbin.
Tutkijat eivät tiedä, etsivätkö he kauppa- vai sotilasalusta. Heidän mukaansa aluksen rakenteiden perusteella ei välttämättä ole edes tehtävissä selvää eroa.
1300-luvun laivat hoitivat usein kahta tehtävää, sekä kuljettivat kauppalastia että osallistuivat tarpeen tullen taisteluihin ja myös varautuivat niihin aseistuksella.
Marstrandin löydön kaltaisella tykillä tuskin pystyi tekemään valtausta yrittäneelle alukselle huomattavaa vahinkoa saati upottamaan sitä, mutta kohteena olikin aluksen miehistö, tutkimuksessa todetaan. Hyökkääjät piti saada pois pelistä, jotta oma matka saattoi jatkua.
Kuuntele Yle Areenasta podcast-sarja elämästä keskiajalla!
Entä oletko lukenut Marstrandin tykin aikaisesta hylystä, jota suomalaiset konservoivat Tallinnassa?
