Hyppää sisältöön

Pelastuslaitos sammuttaa viljasiilon tulipaloa Sastamalassa – kukaan ei ole loukkaantunut

Hälytys palosta Sastamalaan Narvantielle tuli noin klo 14 torstaina. Palopaikka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Sastamalan keskustasta itään päin.

Hätänumero 112.
Palokunta hälytettiin sammuttamaan kuivurirakennuksen paloa Sastamalaan torstaina iltapäivällä. Kuva: Jani Aarnio / Yle
Antti Palomaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Pirkanmaan pelastuslaitos sammuttaa kuivurirakennuksen paloa Sastamalassa.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että pelastustyöntekijät tyhjentävät siiloa parhaillaan. Siilossa oli palon syttymishetkellä muutamia kuutioita viljaa.

Palokunta varmistaa palon sammumisen. Leviämisvaaraa ei ole eikä syttymissyystä ole tietoa.

Kukaan ei ole loukkaantunut palossa.

Hälytys tulipalosta tuli Narvantielle noin klo 14 torstaina. Paikalle meni kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä.

Palopaikka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Sastamalan keskustasta itään.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.

Suosittelemme