Hyppää sisältöön

Lasitettu parveke on monelle kuin toinen olohuone – tutkijat selvittävät parvekkeen vaikutuksia hyvinvointiin

Parvekkeen merkitystä terveyteen on arkkitehtuurin tutkijan mukaan tärkeää selvittää kestävän rakentamisen näkökulmasta. Tamperelaiset ovat tyytyväisiä ylimääräiseen ulkotilaan.

Lähes kaikissa Tampereen Ranta-Tampellan asunnoissa on lasitetut parvekkeet. Tamperelaiset Kaisa Liikanen, Elias Nolte ja Jari Laine kokevat parvekkeen lisäävän heidän hyvinvointiaan. Video: Matias Väänänen / Yle
Anu Hurme

Parveke ja kontakti sen kautta ulkoilmaan auttoi monia jaksamaan koronarajoitusten keskellä.

Lasitetut parvekkeet ovatkin Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Lena Jegardin mukaan selkeä trendi suomalaisessa rakentamisessa ja erikoisuus muualla maailmassa. Viime vuosina suosittua on ollut myös laajentaa parveke koko asunnon mittaiseksi.

Parvekkeet on Jegardin mielestä nähty tähän asti vain rakenneteknisten ominaisuuksiensa valossa. Ne ovat entistä kestävämpiä, vähemmän energiaa kuluttavia ja paremmin äänieristettyjä.

– Kestävällä ja vastuullisella rakentamisella on tarkoitettu usein vain teknisiä ratkaisuja. Kestävään rakentamiseen kuuluu kuitenkin myös se, että kodit rakennetaan viihtyisiksi niin, että ihmiset asuvat niissä mahdollisimman pitkään.

Jegardin tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää asukkaiden kokemuksia parvekkeiden hyödyistä ja haitoista sekä niiden vaikutuksista hyvinvointiin.

– On tärkeää tutkia niitä ominaisuuksia, jotka lisäävät parvekkeiden käytettävyyttä ja selvittää, millaisia vaikutuksia parvekkeilla on asukkaan terveyden kannalta.

Ruskea hiuksinen nainen seisoo kädet puuskassa ja katsoo suoraan kameraan.
Tampereen yliopiston arkkitehtuurin väitöskirjatutkija Lena Jegardin mielestä vastuullisen ja kestävän rakentamisen kannalta on merkittävää tutkia myös ihmisten tuntemuksia. Kuva: Lena Jegard

Korona-aikana parvekkeet koettiin turvallisiksi tiloiksi. Monelle ne ovat myös ylimääräinen oleskelutila rentoutumiseen, leikkeihin ja harrastamiseen.

Jegardin mukaan lasitettu parveke onkin monelle yksi hyvän asunnon kriteereistä. Hän kuitenkin spekuloi myös mahdollisia haittoja. Kokonaan lasitettu parveke voi kesäisin olla niin kuuma, että tila jää käyttämättä.

– Se voi myös blokata merkittävästi huoneiston auringonvaloa tai osasta tuntua lasimaljalta, jossa ei ole yksityisyyttä.

Omat kokemuksensa parvekkeiden käytöstä voi kertoa osallistumalla Tampereen yliopiston tutkimukseen.

Kerrostaloja Ranta-Tampellassa.
Monelle lasitettu parveke voi olla jopa yksi hyvän asunnon kriteereistä. Kuva Tampereen Ranta-Tampellasta. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Suosittelemme