Hyppää sisältöön

Ylivieskan talous on ajautumassa ahdinkoon – kaupunki pohtii yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä

Ylivieskassa valmistaudutaan yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseen kaupungin talouden tasapainottamiseksi.

Ylivieskan kaupungintalo kesäisessä auringonpaisteessa.
Ylivieskan kaupunginhallituksella on maanantaina käsiteltävänä kaksi toimenpidekokonaisuutta; sopeuttamisohjelman laatiminen vuosille 2024–2025 ja palveluverkkoselvityksen käynnistäminen. Kuva: Ylivieskan kaupunki
Risto Degerman

Kaupunginhallituksen ensi maanantain kokoukseen tulee kaupunginjohtaja Maria Sorviston esitys, jossa esitetään talouden sopeuttamisohjelman käynnistämistä ja uusien säästökohteiden etsimistä, koska kunnan talous on ajautunut vaikeaan tilanteeseen.

Käytännössä sopeuttamisohjelmalla etsitään keinoja, joilla voidaan paikata muun muassa vähentyneitä valtionosuuksia. Jos kaupunginhallitus hyväksyy sopeuttamisohjelman käynnistämisen, se merkitsee myös koko kaupungin henkilökunta koskevien yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä.

Ylivieskalle valtionosuuksien pieneneminen merkitsee aiemmin ennakoitujen valtionosuuksien pienenemistä 1,1 miljoonalla eurolla. Tämän jälkeen vuoden 2024 talousarviokehys on 1,2 miljoonaa euroa negatiivinen.

Kaupunginhallituksen esityksen perusteissa todetaan myös, että todennäköistä on, että yleisen taloudellisen tilanteen kiristyessä miinus kasvaa.

Hyvinvointialueuudistuksen takia valtionosuuden määrät vähenevät pysyvästi, mikä tarkoittaa sitä, että kulujen sopeuttamista tarvitaan jo ensi vuoden aikana.

– Vuosien 2022 ja 2023 hyvistä talousluvuista huolimatta Ylivieskan kaupungin talous ei ole tarpeeksi vahva kestämään yhtään niin huonoa vuotta kuin esimerkiksi vuodet 2018 ja 2019 olivat. Ylivieskan kaupungin taloutta ei haluta päästää jälleen alijäämäiseksi, vaan toimenpiteitä on tehtävä ennakoivasti, toteaa kaupunginjohtaja Maria Sorvisto esityksensä perusteissa.

Ylivieskan taloustilanne ei ole poikkeuksellinen kunnissa. Esimerkiksi Oulainen joutui päättämään yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä tällä viikolla.

Suosittelemme sinulle