Pohjois-Korea on murtautunut Suomen puolustusteollisuuden tietojärjestelmiin tämän vuoden aikana.
Asiasta kertoo Microsoftin syyskuussa julkaisema raportti Kiinan ja Pohjois-Korean harjoittamasta tiedustelutoiminnasta.
Digital threats from East Asia increase in breadth and effectiveness -raportin mukaan Pohjois-Korean kybertiedustelu keskittyy erityisesti meriteknologiaan, kuten miehittämättömiin vedenalaisiin drooneihin.
Kolmen pohjoiskorealaisen kybertiedusteluyksikön on havaittu kohdistaneen tiedustelutoimintaa merenkulku -ja laivanrakennusteollisuuden aloille marraskuun 2022 - tammikuun 2023 välisenä aikana. Tiedustelu on kohdistunut erityisesti Etelä-Koreaan, Venäjälle, Saksaan ja Israeliin.
Raportin mukaan yksi Pohjois-Korean kybertiedusteluyksiköistä on murtautunut tammikuun jälkeen puolustusteknologian yrityksiin muun muassa Suomessa. Raportti ei nimeä, mikä tai mitkä yritykset ovat olleet tiedustelun kohteina.
Asiasta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.
Lehti kysyi raportista kommenttia Suojelupoliisilta (Supo), joka ei vastauksessaan kommentoinut, kohdistuuko erityisesti Pohjois-Koreasta vakoilua Suomeen. Yle ei tavoittanut torstaina Suposta ketään kommentoimaan raportissa esitettyjä väitteitä.
MTV Uutiset tavoitti asiasta puolustus- ja turvallisuusalan yrityksen Patrian, joka kertoo, että ei ole ollut tietoturvahyökkäyksen kohteena.
Supo ja Traficom arvioivat huhtikuussa, että erityisesti kohdistettujen kyberhyökkäysten määrä, joissa kohdeorganisaatio on tarkkaan valittu, on kasvanut. Valtiollisista toimijoista Suomea vakoilevat erityisesti Venäjä ja Kiina, kertoi Supon päällikkö Antti Pelttari.
– Kiinalla on ainutlaatuiset resurssit kybervakoiluun. Kiinnostus kohdistuu myös Suomeen. Molemmat maat (Venäjä ja Kiina) panostavat kybervakoiluun merkittävästi ja ovat tehokkaita, Pelttari sanoi.
Kohonneesta uhkatasosta huolimatta Traficom ja suojelupoliisi pitivät kumpikin epätodennäköisenä, että Suomea uhkaisi koko yhteiskunnan lamauttava kyberhyökkäys.
Pelttari ei myöskään uskonut, että Venäjä tekisi sabotaasia Suomen alueella eskalaation pelossa.
Lue lisää: