Hyppää sisältöön

Uefan raportti kertoo karua kieltä jalkapallovalmentajan työstä

Euroopan pääsarjassa päävalmentajan pesti kesti keskimäärin alle 16 kuukautta. Uefan raportin mukaan 1 209 päävalmentajasta alle viisi prosenttia on toiminut pestissään viisi vuotta tai pidempään.

Graham Potter
Graham Potter sai potkut Chelseasta. Kuva: Getty Images
Joel Holma,
STT Urheilu,
Jussi Vainikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Huipputason jalkapallopäävalmentajan pesti kestää keskimäärin alle puolitoista vuotta, raportoi Euroopan jalkapalloliitto Uefa.

Uefa kertoo tuoreessa raportissaan, että peräti 735 päävalmentajaa joutui eroamaan tehtävästään eurooppalaisissa pääsarjoissa kauden 2022–2023 aikana. Tämä on historian toiseksi suurin lukema.

BBC:n siteeraaman raportin mukaan päävalmentajan toimikausi kesti viime kaudella keskimäärin 1,31 vuotta eli alle 16 kuukautta, kun lukuun laskettiin 48 eurooppalaisen pääsarjan päävalmentajat.

Edellisen vuosikymmenen aikana lukema on ollut pienempi vain vuonna 2016 (1,29 vuotta) ja 2018 (1,30 vuotta).

Klopp ja Guardiola poikkeuksia

Uefan raportin mukaan Euroopan pääsarjojen 1 209 päävalmentajasta alle viisi prosenttia on toiminut pestissään viisi vuotta tai pidempään.

Valioliigassa tällaisia päävalmentajia on kaksi, lokakuusta 2015 Liverpoolissa toiminut Jürgen Klopp sekä heinäkuusta 2016 Manchester Cityä luotsannut Pep Guardiola.

Tällä kaudella kotimaisessa miesten jalkapalloliigassa 12 joukkueesta seitsemän on vaihtanut päävalmentajaansa. Lähtijöiden listalle ovat joutuneet muun muassa Toni Koskela (HJK), Toni Kallio (Ilves) ja Mikko Mannila (FC Lahti).

Jussi Nuorela ser bekymrad ut.
Jussi Nuorela on luotsannut VPS:n mainioon vireeseen syksyn tärkeiden pelien kynnyksellä. Kuva: Walter Kronqvist / Yle

Kymmenen ottelun voittoputkessa olevan VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo, että alkukaudella potkut eivät olleet hänen osaltaan kaukana. Joukkue oli liigan hännillä alkukaudella. Seurajohdon kärsivällisyys kuitenkin palkittiin: Veikkausliigassa aloitetaan tulevana viikonloppuna kuuden joukkueen mestaruussarja, ja VPS:n lisäksi HJK, KuPS, SJK, Honka ja Inter ratkaisevat mitalien ja europaikkojen kohtalon.

– Ei ollut pelkoa potkuista, mutta realisti pitää olla. Montaa tappiota se ei olisi vaatinut enempää. Jokainen tässä ammatissa oleva tietää, että se voi tapahtua.

Nuorelan mukaan tv-rahan kasvaminen on yksi syy, miksi potkuja on tullut kotimaassa paljon tällä kaudella.

– Tämä on tulosurheilua ja bisnestä. Lisäksi liigapaikan arvo on tällä hetkellä suurempi kuin aiemmin. Jos putoat liigasta Ykköseen, takaisin nouseminen on vaikeampaa kuin ennen, Nuorela pohtii.

Suosittelemme