Suomi kieltää venäläisten henkilöautojen maahantulon. Kielto astuu voimaan perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Venäläinen Aleksei Semenov kommentoi asiaa Nuijamaan rajanylityspaikalla Lappeenrannassa.
– Asia ei vaikuta minun elämääni. Tavallisille kansalaisille se tuottaa ongelmia, Semenov toteaa.
Semenov asuu Slovakiassa ja hänellä on Slovakiaan rekisteröity auto. Siksi hänellä ei ole ongelmia rajanylityksen suhteen.
Semenov kertoo, että hänen tuttavapiirissään aihe puhuttaa.
– Minulla on ystäviä, jotka asuvat Suomessa, mutta joiden auto on Venäjän rekisterikilvissä. Heille tästä koitunee ongelmia, Semenov arvioi.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kertoi maahantulokiellosta perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Linjaus herättänyt hämmennystä
Myös venäläinen Galina Orlova oli tänään Nuijamaan rajanylityspaikalla Lappeenrannassa. Myös hän kertoo, että EU-pakotteet ovat aihe, joka puhuttaa Venäjällä.
Orlova oli matkalla Venäjältä Suomen puolelle ostoksille.
– Minulla on sekä Venäjän että Yhdysvaltojen passi, joten siksi voin ylittää rajan, hän kertoo.
Pyhtään Siltakylässä asuva Anton Rockas kertoo ylittävänsä rajan muutaman kerran viikossa pääasiassa kuorma-autolla. Hänen kokemuksensa mukaan pakotteet ovat vaikeuttaneet elämää yllättävän paljon rajalla.
– Ylitykset vievät aikaa ja olen huomannut, että Venäjän puolella mielipiteet Suomea ja EU:ta kohtaan ovat huonontuneet. Ei ole enää niin rauhallista, Rockas sanoo.
Hänen venäläisissä tuttavapiireissään tuore EU:n linjaus venäläisten autojen maahantulokiellossa on herättänyt hämmennystä.
– Ei tarkkaan tiedetä, mitä se oikein tarkoittaa, Rockas sanoo.
”Vastakkainasettelu surettaa”
Myös Niiralan raja-asemalla Pohjois-Karjalassa päivän uutinen aiheutti rajanylittäjien keskuudessa ihmettelyä. Venäjälle menossa olleet Eino ja Svetlana Miettinen kritisoivat päätöstä voimakkaasti.
– Ihan älytöntä. Kyllä ihmisten pitäisi saada liikkua, Eino Miettinen kommentoi.
Tohmajärveläiset Miettiset käyvät Venäjällä noin kerran kuussa. Syynä ovat perhesuhteet.
Svetlana on kotoisin Sortavalasta, ja pariskunnalla on kaupungissa lapsenlapsia.
– Olen optimisti ja uskon, että viisaus lopulta voittaa. Mutta kyllä tämä vastakkainasettelu surettaa, Svetlana Miettinen sanoo.
Samoilla linjoilla on virolainen Benno Ader, joka oli niin ikään matkalla Sortavalaan.
– Ei tämä sota ole tavallisten venäläisten vika. Tavalliset ihmiset kärsivät tällaisista päätöksistä, kun turismi ja bisnekset kuihtuvat kummallakin puolella rajaa, Ader toteaa.
Pohjois-Karjalan Tohmajärvellä rajan ylittää vuorokaudessa noin 300–400 henkilöautoa. Arviolta kymmenen prosenttia ylittäjistä on venäläisiä autoja.
– Venäjän kansalaisten maahantuloa on jo rajoitettu, esimerkiksi turistiliikennettä ei enää ole. Hiljainen liikenne hiljenee nyt siis entisestään, tuumaa Niiralan raja-aseman tullitarkastaja Markku Martikainen.
Autojen poisvientiin määräaika
Suomi on kiristänyt viisumipolitiikkaansa Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan takia. Liikenne itärajalla on vähentynyt, mutta se on edelleen suhteellisen vilkasta.
Ulkoministeri Elina Valtonen kertoi tiedotustilaisuudessa, että päätöksen arvioidaan vähentävän merkittävästi Suomen ja Venäjän välisen rajaliikenteen määrää.
Ajoneuvoilla tapahtuvia rajanylityksiä on Valtosen mukaan noin 5 000 viikossa.
Näin venäläinen rajanylittäjä Sofia Miroedova kommentoi tilannetta tiistaina 12. syyskuuta Nuijamaan raja-asemalla. Silloin ei ollut vielä varmaa tietoa siitä, että Suomi aikoo kieltää venäläisten henkilöautojen maahantulon.
Juttua päivitetty 15.9. kello 16.28: Lisätty rajanylittäjien ja tullitarkastajan kommentit Pohjois-Karjalasta Niiralan raja-asemalta.