Hyppää sisältöön

Lentokoneen ovi irtosi koulutuslennolla Porissa – Otkesin mukaan vastaavia tapauksia löytyy maailmanlaajuisesti

Otkesin mukaan lentokoneiden käyttäjät eivät ole olleet tietoisia oven lukitukseen liittyvistä ongelmista.

Porin lentoaseman lennonjohtotorni.
Onnettomuus sattui Porin lentoasemalla viime vuoden elokuussa. Kuva: Petteri Bülow / Yle
Jenni Joensuu

Porin lentoasemalla sattui elokuussa 2022 vakava vaaratilanne, jossa koulutuslennolle lähteneen nelipaikkaisen lentokoneen takaoven lukitus aukesi ja ovi repeytyi irti nousun jälkeen.

Lentokone oli hallittavissa irronneesta takaovesta huolimatta ja laskeutui ongelmitta takaisin Porin lentoasemalle. Lentokoneessa oli lennonopettaja ja kaksi oppilasta.

Onnettomuustutkintakeskus on nyt saanut valmiiksi tapauksen tutkinnan.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Janne Kotirannan mukaan onnettomuus sattui monen tekijän summana.

Oppilaille lento oli yksi ensimmäisiä, eikä takaoven lukitsemisesta ollut vielä muodostunut rutiinia. Ovea yritettiin sulkea yhtä aikaa sekä sisältä että ulkoa, joten niin sanottu ’kuka teki mitä’ ei ollut selkeää. Koska havainto oven aukeamisesta tuli takapenkillä istuneelta, eikä varoitusjärjestelmästä, ei tarkastuslistaa luettu ja tilanteeseen reagoitiin intuitiivisesti yrittämällä lukita ovea uudelleen. Lisäksi tämän tyyppiluokan lentokoneissa ovi saattaa helposti jäädä vajaasti suljetuksi, todetaan Otkesin raportissa.

Tapauksia on ilmennyt samantyyppisissä koneissa maailmanlaajuisesti. Otkesin mukaan lentokoneiden käyttäjät eivät ole olleet tietoisia oven lukitukseen liittyvistä ongelmista.

Otkes on antanut neljä turvallisuussuositusta vastaavien onnettomuuksien välttämiseksi ja niiden vahinkojen pienentämiseksi. Niissä korostetaan muun muassa lentokoneen käyttäjien tilannetietoisuutta sekä kunnollista ohjeistusta. Koko raportin voi lukea Otkesin verkkosivuilta.

Suosittelemme