Saamenpuku ja siihen kuuluvat asusteet ovat perinteisesti jakautuneet vahvasti joko naisille tai miehille.
Viime aikoina saamelaiset käsityöntaitatajat ovat tehneet töitä sen eteen, että myös sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset saisivat itselleen saamenpuvun, jossa he tuntisivat olonsa omaksi itsekseen.
Perinteisen saamelaiskäsityön taitaja Anna-Stina Svakko on ahkeroinut sateenkaarisaamelaisten saamenpukujen kanssa jo pitkään. Hän on huomannut, että ihmiset ovat tulleet rohkeammiksi oman identiteettinsä esille tuomisessa.
Svakko on pitänyt myös sateenkaarisaamenpukukursseja. Kursseilla keskustellaan paljon siitä, miten oman suvun ja alueen saamenpukua voi versioida sateenkaarisaamelaiselle sopivaksi.
– Täytyy sitoa se puku, ei pelkästään sateenkaarimaailmaan, mutta myös omaan perheeseen ja sukuun. Se on todella tärkeää. Meidän käsityöläisten pitää olla auttamassa ja kannustamassa. Se ei ole kuitenkaan vain yksinkertainen queer-saamelaisasu, vaan saamenpuvut syntyy käyttäjiensä mukaan, sanoo Svakko.
Saamenpuku ommellaan aina yhdelle käyttäjälle, joten puku on hyvin henkilökohtainen ja jokaisella on omat raaminsa sille. Svakko kertoo, että usein ihmisellä on itsellään ajatus siitä, millaisen saamenpuvun hän itselleen haluaa.
Käsityön opettajana Svakkolle on kuitenkin tärkeää, että hän voi ohjata puvun tekemistä oikeaan suuntaan.
– Minun työni käsityöläisenä on neuvoa: ”Kuule, siitä ei tule hieno noin. Voitko ajatella sen vähän eri tavalla?”, kertoo Anna-Stina Svakko.
Saamenpukua voi lukea kuin kirjaa
Björn Underdal sai valmiiksi vuosi sitten oman ensimmäisen saamenpukunsa. Saamenpuvusta näkee hänen yhteytensä sukunsa kotiseudulle Ruotsin Jukkasjärvelle.
Saamenpuvusta käy myös ilmi hänen kuuluvuutensa LGBTQ-yhteisöön. Hänelle on tärkeää näyttää persoonaansa ja identiteettiään saamenpuvussa.
– Saamenpukua voi lukea tavallaan niin kuin kirjaa, toteaa Underdal.
Underdal on lisännyt sateenkaarinauhan saamenpukunsa kaulukseen. Sillä hän viestittää kuuluvansa sateenkaariyhteisöön.
– Haluan näyttää ihmisille kuka minä oikeasti olen. Haluan myös tuoda esille muille LGBTQ-ihmisille, että olen turvallinen ihminen heille.
Saamenpuvun perinteitä ei haluta pilata
Anna-Stina Svakkon mukaan ihmiset voivat helposti olla huolissaan saamenpuvun perinteiden pilaamisesta. Hän korostaa kyseessä olevan edelleen perinteinen puku, johon vain tuodaan elementtäjä sen verran, että ihmisellä on hyvä olo omassa saamenpuvussaan.
Björn Underdal näkee, että saamelaisessa käsityöperinteessä on hyvin tilaa myös sateenkaarisaamelaisille.
Sateenkaari-identiteettiä voi tuoda esille niin, että perinne ei huku siihen.
– On hyvin tilaa olla luova. Voit olla perinteinen, mutta tuoda mukaan myös uusia elementtejä, pohtii Underdal.
Hänen perheessä saamenpukuperinne on ollut hukassa monen sukupolven ajan.
Tästä syystä Underdalin ensimmäinen saamenpuku onkin hyvin erityinen.
– En ensin tiennyt millainen minun saamenpuku tulisi olla, mutta Anna-Stiva neuvoi minua tekemään enemmän perinteisen puvun, koska se on minun ensimmäinen. Halusin myös lisätä siihen pienen quuer twistin, sanoo Bjön Underdal.