Hyppää sisältöön

Lintumaailman jalokivi pyrähti Jyväskylän keskustan Tourujoelle

Pienikokoinen sini-oranssi virtavesilintu on Jyväskylän korkeudella harvinainen muttei suorastaan poikkeuksellinen näky.

Kuningaskalastaja-lintu joella.
Valokuvauksen harrastaja bongasi kuningaskalastajan Jyväskylän Tourujoella. Laji on viime vuosina runsastunut Suomessa, ja toisinaan sitä tavataan myös Keski-Suomessa. Kuva: Anne Väisänen
Annika Rantanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jyväskyläläinen lintuharrastaja Anne Väisänen vietti torstaina pari tuntia Jyväskylän Kankaalla Tourujoen rantapenkalla. Tavoitteena oli kuvata lintumaailman jalokivi, kuningaskalastaja, josta paikalta oli tehty havainto päivää aiemmin.

– Siellä kävi ehkä kymmenkunta muutakin bongaamassa linnun. Edellispäivänä ihmisiä oli ollut ilmeisesti vielä enemmän, Väisänen kertoo.

Harrastajavalokuvaajan kuviin tallentui upeasti sini-oranssi pieni siivekäs.

– Yksi haave on ollut päästä kuvaamaan juuri tuo lintu. Pari tuntia meni etsiskellessä ja lopulta fiilis oli kyllä hieno, kun se löytyi, Väisänen sanoo.

Heikki Helle Keski-Suomen lintutieteellisestä yhdistyksestä sanoo, että tällä viikolla Tourujoella bongattu kuningaskalastaja on ensihavainto kuluvalle vuodelle.

– Kuningaskalastaja on runsastunut viime vuosina, mutta tavallisemmin se tavataan täällä toukokuulla kevätmuuton aikaan. Sillä on huomiota herättävä jalokiviväritys, mikä kiinnittää huomion, Helle kertoo.

Keski-Suomen lintuharrastajia on viime viikkoina villinnyt Helteen mukaan naapurimaakuntaan Pirkanmaalle osunut isoliitäjä.

Mänttä-Vilppulassa bongattiin sunnuntaina Suomen ensihavainto valtamerilinnusta. Lajista ei tiettävästi ole aiempia havaintoja edes Itämereltä.

Tavalliselle tallaajalle lopulleen kääntyvä syyskuu on otollista syysmuuton seuraamiseen.

– Kurkimuutto alkoi heti, kun tuuli kääntyi pohjoiseen, sen saattoi moni jo huomatakin. Nyt aivan lähipäivinä tuulen suunta ei näytä sille yhtä optimaaliselta, koska kurjet tarvitsevat myötätuulta siipien alle, Helle toteaa.

Edit. 18.9.2023 10:03 korjattu jutussa mainittu lintuharvinaisuus isoliitäjäksi isokiitäjän sijaan.

Suosittelemme